Jukureiden liigavalmentajat julki - Dufva ja Nieminen joukkueen peräsimeen

MESTIS / Uutinen
Dufva palaa 10 vuoden tauon jälkeen Mikkeliin.
Kuva © Mika Kylmäniemi - mika@photomotion.org
Mikkelin Jukurit julkisti perjantaina tulevan kauden valmentajansa. Valmennusvastuun joukkueessa ottaa paluun seuraan tekevä Risto Dufva, joka saa avukseen pelaajalegenda Ville Niemisen.

Viimeksi kaudella 2005-2006 Jukureita valmentanut Risto Dufva tulee Jukureiden liigajoukkueen peräsimeen kaudelle 2016-17. Kolmivuotisen sopimuksen mikkeliläisjoukkueen kanssa tehnyt Dufva aloitti kuluvalla kaudella neljännen kautensa Rauman Lukon valmentajana.

− On hieno hetki, että tässä nyt istun. Etelä-Savo on merkinnyt urallani paljon. Ensimmäinen päävalmentajapesti 20 vuotta sitten Savonlinnassa ja sen jälkeen oikeastaan se ammattiin valmistuminen tapahtui kahdessa vuodessa Mikkelissä, Dufva totesi perjantain tiedotustilaisuudessa.

− Kaikki se kokemus, mitä Mikkelistä lähtemisen jälkeen olen saanut, olisi tarkoitus nyt antaa takaisin.

Liigassa Dufva on valmentanut Lukon lisäksi myös Tapparaa ja JYPiä, jonka peräsimessä hän pääsi juhlimaan Suomen mestaruutta kaudella 2008-2009. Hän on toiminut myös Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkueen päävalmentajana sekä A-maajoukkueen apuvalmentajana.

Jukurit valmentajaurallaan neljään Mestis-mestaruuteen valmentanut Dufva näkee paluun Mikkeliin mielenkiintoisena haasteena.

− Jukurit ja Liiga on yhdistelmänä minulle tulevaisuudessa henkilökohtaisesti sellainen haaste, että en voinut olla siihen tarttumatta. Toiminta Mikkelissä on osoittanut, että kun oikeilla ihmisillä jatketaan tämän kehityksen vahvistamista, niin Jukurit tulee tuomaan Liigaan muutakin kuin yhden joukkueen lisää, Dufva sanoi.

Dufvan apuvalmentajaksi mikkeliläisjoukkue nimesi KeuPan päävalmentajana kuluvalla kaudella toimivan Ville Niemisen. 2+1-vuotisen sopimuksen Jukureiden kanssa tehnyt Nieminen arvostaa suuresti Mikkelissä tehtyä työtä.

− Se haaste, se mitä täällä ollaan tekemässä ja kuinka hyvin täällä on viime vuosina tehty asioita, rauhassa rakennettu tätä yhteisöä, puitteita, jäähallia ja kiekkokulttuuria. Se oli täysin pistämätön tarjous, Nieminen sanaili.

Pelaajauransa viime keväänä Dufvan valmentamassa Lukossa päättänyt Nieminen oli myös hyvin tyytyväinen, että tuleva valmentajapari on juuri Dufva.

− Tämä on minulle mahtava paikka. Hän [Dufva] on suurin innoittaja siihen, että valmennan tällä hetkellä KeuPaa. Ei tässä montaakaan päivää ole tätäkään kautta mennyt ilman, että olisin häneltä jotain ideaa, oppia tai vahvistusta kysynyt, Nieminen kertoi.

» Lähetä palautetta toimitukselle