JYP - IFK
KOO - SPO
PEL - TPS
SAI - TAP
BOS - STL 2.00
NYI - NJD 2.00
NYR - CHI 2.00
TBL - TOR 2.30
NSH - WPG 3.00
MIN - ANA 3.00
DAL - LAK 3.30

Jukka Korhosen kausi ohi

MESTIS / Uutinen
Epäonnetar piinaa edelleen KooKoota. Uusimpana nimenä loukkaantuneiden joukkoon liittyi laitahyökkääjä Jukka Korhonen, jonka kausi on polvivamman myötä ohi.

22-vuotias Korhonen on kärsinyt urallaan aiemminkin loukkaantumisista. Tällä kertaa kohtaloksi koitui harjoituksissa tullut polvivamma, joka pitää valmentaja Vladimir Kolekin mukaan laitahyökkääjän sivussa koko loppukauden.

Korhonen ehti pelata tällä kaudella 22 ottelua, joissa syötti yhden maalin. Kaikkiaan valkealalaislähtöinen hyökkääjä on pelannut urallaan satakunta Mestis-kamppailua.

Kouvolalaisten harjoituksissa loukkaantuivat jo aiemmin tällä viikolla Kory Baker ja Antti Sierman, kuten Jatkoaika uutisoi tiistaina.

Toistaiseksi sivussa KooKoo-pelureista ovat myös selkävaivoista kärsinyt puolustaja Jarno Virkki sekä kanadalaishyökkääjä George Nistas, jonka jalkavamman odotetaan helpottuvan kuntoutuksella ja levolla.

– Nistas ei ole pelikunnossa. Hän harjoittelee kyllä aamuisin jäällä, mutta ei pysty osallistumaan normaaleihin viisikkoharjoituksiimme, Kolek kertoo.

Loukkaantuneiden listoilla KooKoolta ovat puolustajista myös vasta harjoittelun nilkkavammansa jäljiltä aloittanut Petri Partanen sekä Jussi Onnela, jonka Kolek vahvisti olevan sivussa myös kauden jäljellä olevat pelit.

Hyökkääjien osalta sairastupaa miehittävät edelleen Mikko Liukkonen ja Matti Huilla.

» Lähetä palautetta toimitukselle