Jukka Koivu Lukon peräsimeen

LIIGA / Uutinen
TPS:n liigajoukkuetta kaksi edellistä kautta valmentanut Jukka Koivu seuraa Jarmo Tolvasta Lukon päävalmentajana. Koivu aloitti tehtävässään lauantaina, kun Lukko oli perjantain HIFK-tappion jälkeen vapauttanut Tolvasen tehtävistään.

- Tässä on jouduttu tekemään kovia ja vaikeita ratkaisuja. Lukko on asettanut kovia tavoitteita, ja niistä ollaan nyt perässä, eikä pelaamisen ilmekään ole ollut halutunlainen, Lukon toimitusjohtaja Jyrki Santala kertoi.

- "Jape" on vapautettu tehtävästään. Parin viikon sisällä istutaan hänen kanssaan alas ja jutellaan asiat selväksi, Santala valotti.

Päävalmentajakausillaan Turussa Koivu valmensi TPS:n ensin SM-finaaleihin ja seuraavalla kaudella turkulaiset olivat runkosarjassa kuudensia. Pudotuspeleissä TPS putosi puolivälierissä HPK:lle.

Ennen päävalmentajapestiään Koivu on toiminut TPS:ssä niin kakkosvalmentajana kuin junioreiden valmennuspäällikkönäkin. Lisäksi hän on valmentanut alle 18-vuotiaiden maajoukkuetta. Jukka Koivu tunnetaan myös NHL:ssä pelaavien Mikon ja Sakun isänä.

- Olen ollut koko syksyn Pohjois-Amerikassa enkä ole seurannut liigaa lainkaan. Pari viikkoa sitten Lukon suunnasta tuli ensimmäinen kontakti, Koivu kertoi.

- En tiedä joukkueesta paljonkaan, mutta heti näin, että pelaajat ovat hermostuneita. Minulla on kuitenkin täydellinen uskomus, että peli lähtee tästä vielä käyntiin.

Lukon ja Koivun sopimus kattaa loppukauden eikä sisällä minkäänlaista optiota jatkosta.

- Aikaa on vähän, ja heti kärkeen on kaksi pahaa vierasottelua. Uskon kuitenkin, että jos tässä lyhyessä ajassa saadaan kaupunki täysillä syttymään tähän asiaan mukaan, meillä on mahdollisuuksia vaikka mihin.

» Lähetä palautetta toimitukselle