Jukka Jalonen HPK-luotsiksi

LIIGA / Uutinen
HPK:n uusi päävalmentaja ensi kaudella on aiemmin liigassa Lukkoa ja Ilvestä valmentanut Jukka Jalonen. Kakkoseksi nostettiin A-junioreiden valmentaja Timo Lehkonen. Molempien valmentajien sopimukset ovat yksivuotisia sisältäen myös seuran option jatkaa sopimuksia yhdellä lisävuodella.

Jalosen viimeiset kolme vuotta ovat vierähtäneet ulkomailla. Ensin vuosi Italiassa jota seurasi kaksi kautta Jokeri-konserniin kuuluvan Newcastle Jestersin peräsimessä. Ilveksessä Jalosen ura oli pomppuinen. Toisena Ilves-kautenaan hän sai kyseenalaisen kunnian lähes historiallisesta saavutuksesta. Jaloselle annettiin kauden aikana potkut, mutta Ilveksen kriisin pahentuessa johto kutsui kengittämänsä koutsinsa takaisin ruoriin. Oman uransa huippusaavutukseksi Jalonen listaa alle 18-vuotiaiden peräsimessä vuonna -95 tulleen kultamitalin.

Timo Lehkonen oli aktiiviurallaan johdattamassa Kerhoa vielä tähän mennessä ainoiksi jääneisiin liigafinaaleihin. Entinen huippumaalivahti on lopettamisensa jälkeen ollut mukana HPK:n juniorivalmennuksessa ja nyt uskolliselle työläiselle avautui paikka edustusjoukkueessa. Lehkosta on koulittu selvästi suurempaan rooliin, sillä hän on noussut joka vuosi vanhempien junioreiden valmentajaksi.

HPK:n viime kauden valmennustiimi sai siis lähteä kokonaisuudessaan. Räsänen suuntasi odotetusti kotikonnuilleen SaiPan koutsiksi. Kai Raution tulokaskausi ei vakuuttanut seurajohtoa, vaan mies saa etsiä töitä muualta. Myöskään loppukaudesta apuun kolmanneksi mieheksi tullut Juha Hietanen ei näillä näkymin ole mukana HPK:n valmennuksessa ensi kaudella.

» Lähetä palautetta toimitukselle