Jukka Hentunen lähtee Calgaryyn

LIIGA, NHL / Uutinen
Jokereita ja Suomen maajoukkuetta viime kaudella edustanut Jukka Hentunen siirtyy NHL:n Calgary Flamesin riveihin. Flames ilmoitti sopimuksesta eilen lehdistötiedotteessaan.

Calgary varasi Hentusen edellisvuoden erinomaisesti sujuneiden Pietarin MM-kilpailujen jälkeen ja olisi ollut halukas saamaan miehen riveihinsä välittömästi. Hentunen päätti kuitenkin siirtyä HPK:sta Jokereihin ja pelata ainakin vielä yhden kauden Suomessa. Hentusen kausi alkoi todella surkeasti ja sarja oli jo pitkällä siinä vaiheessa, kun "Joroisten härkä" sai vihdoin avattua maalitilinsä. Loppukausi sujuikin erinomaisesti ja Hentunen oli aivan liigan parhaiden hyökkääjien joukossa. Myös nousu kohti pistepörssin huippua oli nopea. Liigakausi päättyi kuitenkin pettymykseen Kärppiä vastaan eikä Hentunenkaan pudotuspeleissä aivan parhaassa vireessä ollut.

MM-kisoissa Hentunen pääsi taas pelaamaan tuttujen miesten kanssa HPK-ketjussa. Maalinteko kuitenkin kangerteli jälleen yhtä pahasti kuin liigakauden alussa. Väkevä laituri oli totuttu näkemään maajoukkueessa maalitykin roolissa, mutta nyt Hentunen kunnostautui lähinnä tuhlaajapoikana. Hentusen pelissä kuitenkin maalinteko on vain pieni osa hänen osaamisestaan. Vaikka ketsuppipullon korkki oli tiukasti tukossa leijonapaidassa, niin Hentunen hoisi hommansa karvaajana ja taklaajana erinomaisesti.

Hentusen tie maailman kovimpaan kiekkosarjaan on todella pitkä ja mutkainen. Nuoruusvuosinaan Jukka keskittyi enemmänkin pesäpalloon kuin jääkiekkoon eikä ole koskaan pelannut maaotteluita missään ikäkausijoukkueissa. Kakkosdivisioonassa pelatun kauden jälkeen Hentunen totesi jämähtäneensä paikalleen kiekkoilijoina ja päätti hakea uutta potkua uralleen. Mies ilmestyi varustekassinsa kanssa eräänä alkusyksyn päivänä Jyväskylän Diskoksen harjoituksiin ja kertoi vain tulleensa pelaamaan joukkueessa.

Pian tie vei Kokkolan Hermekseen, jossa valmentajana tuolloin oli Lukon nykyinen koutsi Ismo Lehkonen. Lehkonen oli nuorten pelaajien kehittäjänä tuolloin omimmillaan ja sai sellaiset nimet kuin Pärssinen, Virtanen ja Uusikartano puhkeamaan kukkaansa. Lehkosen siirryttyä Hämeenlinnaan vei myös Hentusen tie Pallokerhon paitaan - tosin HPK-johto oli bongannut miehen myös ilman Lehkosen suosituksia. Hämeenlinnassa käyrä lähtikin äkkijyrkästi ylöspäin. Siirto samaan ketjuun Pärssisen ja Niko Kapasen kanssa oli todellinen onnenpotku koko kolmikolle. Hentunen olisi avauskaudellaan kamppaillut varmasti tosissaan parhaan tulokkaan tittelistä, mutta ikävä rannevamma vei miehen kesken kauden sairaslomalle. Seuraavalla kaudella olikin edessä jo jatkuva otsikoissa olo sekä maajoukkuepaikan vakiinnuttaminen. Hentusen tarina on todellakin hämmästyttävä ja kertoo siitä miten huipulle voi päästä myös kiertotietä pitkin.

Calgaryn toimitusjohtaja Craig Button kommentoi Hentusen tuloa joukkueeseen seuraavasti. "Hentunen has been a solid contributor in the Finnish Elite League and at
World Championship competitions. With his maturity and
the fact that he has had success in one of the top leagues in the world
and at the World Championships, we are looking for Jukka to come to
Calgary next season and challenge for a position on our roster"
, Button totesi. Seura odottaa siis maajoukkuetasolla ja SM-liigassa erinomaisesti menestyneen Hentusen nappaavan itselleen ensi kaudeksi paikan pelaavassa kokoonpanossa.

Calgary Flamesin lehdistötiedote

» Lähetä palautetta toimitukselle