Juha Silvander Jatkoajan syyskuun Mestis-pelaaja

MESTIS / Uutinen
Loistavan syyskuun pelannut Kajaanin Hokin Juha Silvander valittiin Jatkoajan toimittajien äänestyksessä syyskuun Mestis-pelaajaksi. Hokin kantava voima tehtaili syyskuussa yhtä monta maalia kuin koko viime kaudella.

Kuukauden pelaaja on positiivisesti yllättynyt valinnastaan.

- Hieno homma, kun tunnustusta tulee. En odottanut kyllä yhtään tällaista valintaa, Silvander kertoo.

Silvanderin peli on parantunut huikeasti viime kaudesta. Tämä näkyy myös pistepörssissä, Silvander oli syyskuussa Mestiksen pistepörssin ykkönen kuudella maalillaan ja yhdellä syötöllään.

- Ketjukavereille kuuluu todella suuri kunnia menestyksestä. Ketjukavereiden avulla itseluottamus on tullut kuntoon ja sillä on suuri merkitys.

Miehen peli on kulkenut sekä kotona että vieraissa. Silvander oli joukkueensa ehdotonta parhaimmistoa kaikissa syyskuun otteluissa. Pitkälti Silvanderin maalien ansiosta Hokin syyskuu oli tällä kaudella huomattavasti parempi kuin viime kaudella. Silvander laukoi syyskuussa kolmasosan Hokin maaleista.

- Kiekot ovat pomppineet hyvin lapaan tällä kaudella ja ketjukaverit ovat tsempanneet hyvin.

Jatkoajan valintaperusteisiin vaikuttivat kovien tehojen ja yhdeksän Jatkoaika-tähden lisäksi Silvanderin selkeä MVP-asema joukkueessa. Hokin kantava voima oli syyskuussa selkeimmin oman joukkueensa arvokkain pelaaja koko sarjassa.

» Lähetä palautetta toimitukselle