Joonas Jääskeläinen Lahteen

LIIGA / Uutinen
Jo pidemmän aikaa huhuttu Joonas Jääskeläisen siirto Espoosta Lahteen sai varmistuksen tänään Pelicansin ilmoitettua uudesta sopimuksesta.

Jääskeläisen Pelicansin kanssa tekemä sopimus on yksivuotinen ja kattaa tulevan kauden. Tähänastisen uransa aikana Joonas on edustanut vain espoolaista liigaseuraa, ensin Kiekko-Espoota ja sittemmin Bluesia.

Kulunut kausi oli isokokoiselle maalintekijälle pettymys. Maaliverkot pöllysivät vain viisi kertaa 48 pelissä ja yhteispisteetkin jäivät kuuteentoista. Viimeisen kolmen kauden aikana kohtuullisen hyvänä maalintekijän tunnetun, maajoukkueessakin esiintyneen, Jääskeläisen piste- ja maalisaldot ovat olleet tasaisesti laskussa. Varmasti sekä hän itse sekä Pelicans toivovat maisemanvaihdon palauttavan miehen vanhaan 15-20 maalin ja 30 pisteen kausitahtiin.

» Lähetä palautetta toimitukselle