Joonas Järvinen nostaa Kunlunin suomalaisten määrän kahdeksaan

KHL / Uutinen
Järvinen voitti viime kaudella SM-hopeaa HIFK:n paidassa.
Puolustaja Joonas Järvinen siirtyy Kiinan KHL-seura Red Star Kunluniin.

Jykevänä peruspuolustajana tunnettu 27-vuotias Järvinen pelasi viime kaudella HIFK:ssa. Liigaurallaan hän on pelannut myös TPS:n ja Pelicansin riveissä. KHL:ssä hän pelasi kaudella 2014-15 edustaessaan HK Sotšia.

Järvinen on edustanut maajoukkuetasolla Suomea 26 ottelussa. Liigassa pelejä on kertynyt vyölle 309 ja KHL:ssä 39 kappaletta.

Kunlunissa pelaa Järvisen liittymisen jälkeen peräti kahdeksan suomalaista. Kiinalaisseura on tällä hetkellä KHL:n itäisessä konferenssissa 13. sijalla.

» Lähetä palautetta toimitukselle