Jokerit vahvisti ensi kauden valmennustiiminsä

LIIGA / Uutinen
Helsingin Jokerit kertoi torstaina Tomi Lämsän nousevan joukkueen päävalmentajaksi ensi keväänä.

Puolitoista kautta Jokerien kakkosvalmentajan tehtäviä hoitanut Tomi Lämsä, 32, ylenee ensi kaudella päävalmentajaksi. Lahtelaisen tuore sopimus on kaksivuotinen. Hannu Virta jatkaa apuvalmentajana, ja uutena kasvona valmennukseen nousee Jokerien A-junioreita viimeiset kolme kautta valmentanut Tomek Valtonen. Organisaatio on Lämsälle tuttu, sillä hän saapui seuraan samalla ovenavauksella Erkka Westerlundin kanssa kesken kauden 2010. Maalivahtivalmentajana ja joukkueenjohtajana jatkaa Markus Ketterer.

Lämsä ei ole valmentajaurallaan toiminut aiemmin päävalmentajan tehtävissä miesten tasolla. Lahtelainen valmensi neljä vuotta Kiekkoreippaan B-junioreita, kunnes vuonna 2010 hänet nimitettiin Pelicansin A-junioreiden päävalmentajaksi. Lämsästä on ensi kauden päävalmentajista todennäköisesti nuorin. Uuden päävalmentajan kokemattomuus ei huoleta Jokerien toimitusjohtajaa Jarmo Kekäläistä.

– Pitkän pohdinnan jälkeen tämä ratkaisu oli pitkäjänteisen kehityksen kannalta täysin oikea. Lämsä ja Valtonen ovat lahjakkaita ja tulisieluisia valmentajia, jotka ovat kasvaneet Jokereissa viime vuosien aikana, sanoo Kekäläinen seuran tiedotteessa.


Erkka Westerlund tekee tilaa Tomi Lämsälle.

» Lähetä palautetta toimitukselle