Jokereilla loukkaantumishuolia

LIIGA / Uutinen
Helsinkiläiset joutuivat muutamien loukkaantumisten vuoksi pelaamaan Mikkelin Marski Cupissa vajaalla joukkueella. Pahin tilanne on Timo Saarikosken kohdalla.

Saarikoski joutui polvivammansa takia leikkaukseen. Operaation jälkeen alustava arvio Jokeri-sentterin sairasloman pituudesta oli puolitoista kuukautta. Saarikosken tilannetta kuitenkin vaikeuttavat useat aiemmat loukkaantumiset. Polvea on korjailtu useampaan otteeseen ja toipuminen vaikeutuu kerta kerralta. On myös mahdollista, että Saarikoski joutuu olemaan sivussa hyvinkin pitkään.

Pasi Saarinen puolestaan loukkasi itsensä Mikkelissä taklaustilanteessa. Saarisen taklauksen jälkeen vastustajan pelaaja kaatui miehen jalkoihin ja seurauksena oli lievä jalan venähdys. Jokeri-pakiston luottomies on kuitenkin takaisin vahvuudessa jo todennäköisesti viikon sisällä.

Kolmas loukkaantuneiden kirjoihin joutuva pelaaja on Antti Aalto. Aalto suuntaa alkuviikosta lääkärin tutkimuksiin ja edessä on todennäköisesti nilkan tähystys. Mikäli tähystyksessä ei paljastu mitään uusia ongelmia, niin huilia Jokereiden ykkössentterille on luvassa muutaman viikon verran.

Alex Brooksin allekirjoitettua seuran kanssa vuoden mittaisen sopimuksen on ulkolaiskiintiössä vielä tilaa kahdelle muun maan passia kantavalle kiekkoilijalle. Uutisia Jokeri-rintamalta saattaa olla tämän asian tiimoilta luvassa piankin, ainakin pakkikalustoon on luvassa Brooksin seuraksi toinenkin pelaaja Pohjois-Amerikan suunnalta. Yksi paikka on varattu sitä varten mikäli seuralle tulisi ajankohtaiseksi hankkia lisävahvistusta maalivahtirintamalle.

Mikkelin otteluiden yhteydessä Jokerit esittelivät myös joukkueen uutena kapteenina Ville Peltosen. Peltonen on tunnettu erinomaisena joukkuepelaajana eivätkä kapteenin tehtävät ole vieraita. Silti IFK-lähtöisen Peltosen valintaa naapuriseuran kippariksi pidettiin yllättävänä juuri taustansa vuoksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle