Johan Motin vahvistamaan Lukon puolustusta - "Sen tyyppinen jätkä, joita tarvitaan aina"

LIIGA / Uutinen
Motin (#29) pelasi kolme kautta Pohjois-Amerikassa.
Kuva © Getty Images
Rauman Lukko vahvistaa puolustustaan ruotsalaisella Johan Motinilla.

Yksivuotisella sopimuksella raumalaisryhmään siirtyvä Johan Motin on kiekkoillut viisi edelliskautta SHL-joukkue Örebrossa. Päättyneellä kaudella 27-vuotias puolustaja keräsi 43 ottelussa tehot 1+6.

− Saamme joukkueeseen ammattimiehen, sen tyyppisen jätkän jollaisia tarvitaan aina. Kyseessä on kova taistelija, jolta löytyy kokoa ja kokemusta. Emme hakeneet offensiivista pelaajaa, mutta uskon hänestä löytyvän potentiaalia tehdä numerollisestikin parempaa tulosta kuin mitä Ruotsissa on tähän mennessä tullut, kuvaili Lukon päävalmentaja Pekka Virta.

Oikealta laukova Motin on pelannut urallaan kaikkiaan 381 SHL:n runkosarja- ja pudotuspeliottelua. Kaudella 2008-09 hän oli voittamassa Färjestadin riveissä Ruotsin mestaruutta.

Raamikkaalla (188 cm/ 96 kg) puolustajalla on kokemusta myös Pohjois-Amerikan kaukaloista, sillä hän pelasi Edmonton Oilersin organisaatiossa kaudet 2009-12. Motin kiekkoili pääasiassa AHL:ssä, mutta sai vyölleen myös yhden NHL-ottelun.

Motin on ollut myös Ruotsin nuorisomaajoukkueiden vakiokasvoja ja saavuttanut alle 18-vuotiaissa MM-pronssia sekä alle 20-vuotiaissa MM-hopeaa.

− Hän on ollut nuorena huipputalentti, joka on käynyt urallaan jo NHL:n porteilla, pelannut menestyksekkäästi nuorten MM-kisoja voittaen kahdesti mitalin ja ollut mukana voittamassa Ruotsin mestaruutta. Hän tietää mitä voittaminen on ja mitä se vaatii, Virta totesi.

» Lähetä palautetta toimitukselle