Joe Rullier Hämeenlinnaan

LIIGA / Uutinen
HPK vahvistaa puolustustaan Joe Rullierilla, joka on solminut hämeenlinnalaisseuran kanssa loppukauden kattavan sopimuksen. Kanukkipakki saapuu Suomeen maanantaina.

Rullier on suomalaiselle jääkiekkoväelle tuttu nimi yhteyksistään Rauman Lukkoon. Mies teki Lukon kanssa sopimuksen kesällä 2007, mutta kanaalikaupungissa häntä ei koskaan nähty.

Rullier jätti saapumatta Raumalle vedoten NHL-seuran kanssa tehtyyn sopimukseen, mutta kontrahtia Pohjois-Amerikkaan ei koskaan todellisuudessa syntynyt.

Lukon lisäksi näppejään jäi nuolemaan viime kaudella myös Södertälje, joka myös onnistui saamaan puolustajan nimikirjoituksen sopimukseensa.

Rullier pyrki try out -sopimuksella AHL-liigan Wilkes-Barre/Scranton Penguinsiin, mutta varsinaista pelaajasopimusta hän ei saanut. Sopimusta ei syntynyt myöskään Bridgeport Sound Tigersiin, jossa Rullier pelasi 20 ottelua.

Viime kaudella Rullier pelasi myös 12 ottelua Sveitsissä Klotenissa. Tänä syksynä hän on pelannut kolme ottelua AHL:ää Binghamton Senatorsissa.

» Lähetä palautetta toimitukselle