Joakim Eriksson Bluesin hyökkäykseen

LIIGA / Uutinen
Ruotsalaissentteri Joakim Eriksson siirtyy Espoon Bluesiin loppukauden kattavalla sopimuksella.

Joakim Eriksson pelasi SM-liigaa jo kaudella 2005-06.

Blues on vahvistanut hyökkäystään Joakim Erikssonilla. 35-vuotias Eriksson liittyy Bluesin vahvuuteen lokakuun lopussa ja pelaa 22.10. asti Elitserieniä Linköpingin paidassa.

Eriksson on espoolaisseuralle tuttu pelaaja, sillä sentteri kiekkoili Bluesissa jo kaudella 2005–2006 tehoin 16+33=49. Alkukaudella Eriksson on pelannut kuusi Elitserien-ottelua ja napannut yhden syöttöpisteen.

Södertäljen kasvatti on pelannut urallaan 670 ottelua Ruotsin pääsarjassa yhteistehoin 106+241=347 ja päässyt juhlimaan sekä mestaruutta että pronssia kahdesti.

– Joakim Erikssonin paluu Espooseen on hieno juttu joukkueelle. Kokeneena ja menestyneenä pelaajana, sekä joukkueeseen sopivana persoonana hän tuo hyvän lisän miehistöömme ja pystyy varmasti auttamaan meitä tulevissa koitoksissa, urheilutoimenjohtaja Janne Vuorinen kertoo seuran tiedotteessa.

182-senttinen ja 87-kiloinen Eriksson on kunnostautunut myös aloituksissa, sillä Bluesin varakapteenin virkaa viisi vuotta sitten toimittaneen ruotsalaisen tililtä löytyi Elitserienin paras aloitusprosentti kausina 2008–2009 ja 2010–2011. Eriksson voitti myös Elitserienin syöttöpörssin vuonna 2004.

Pitkällä ammattilaisurallaan Eriksson on edustanut viittä eri seuraa, joista Blues on ainoa ulkomaalainen. Kokenut hyökkääjä on toiminut kapteenina sekä Södertäljessä että Linköpingissä.

» Lähetä palautetta toimitukselle