Jeff Dessner HPK:n testiin - loukkaantuneet toipumassa

LIIGA / Uutinen
25-vuotias amerikkalaispuolustaja Jeff Dessner on liittynyt HPK:n harjoitusvahvuuteen. HPK testaa Dessnerin taitoja kahden viikon ajan, jonka jälkeen tehdään päätös hänen sopimuksestaan.

Dessner on melko isokokoinen ja ainakin pohjoisamerikkalaisilla standardeilla teknisesti osaava puolustaja. Yliopistosarjassa pelatessaan Jeff tunnettiin hyökkäävänä puolustajana ja näiden ansioiden vuoksi hän keräsi mainetta WCHA-sarjassa Wisconsinin yliopiston joukkueessa. Kauden 99-00 päätteeksi Dessner valittiin koko NCAA-sarjan tähdistöviisikkoon sekä WCHA-lohkon parhaaksi puolustajaksi.

"Kaveri halusi itse tulla meille ja tarjosi itseään. Hänen mielestään huippukausi Euroopassa tarjoaisi seuraavaa kautta silmällä pitäen paremmat neuvotteluasemat. Kun kyseessä on kuitenkin meriiteiltään mielenkiintoinen pelaaja - koko yliopistosarjan tähdistössä toissa kaudella -, niin tartuimme tarjoukseen", kertoi HPK:n toimitusjohtaja Risto Korpela Dessnerin liittymisestä joukkueeseen.

Dessnerin viime kausi kului Chicagon AHL-joukkueessa, jossa hän kauden päätteeksi pääsi juhlimaan sarjan mestaruutta yhdessä Pasi Nurmisen kanssa. Jeff pelasi vain noin puolet otteluista ja joutui istumaan loput katsomon puolella, kauteen mahtui myös lyhyt visiitti ECHL-sarjan Greenvillen paidassa.

"Meidän täytyy tietysti nähdä millainen kaveri on kyseessä. Emme olisi näkemättä tietystikään tehneet sopimusta, mutta nyt kun meillä on mahdollisuus testata häntä kahden viikon ajan, niin otimme Jeffin mukaan. Dessner tuntee Brian Rafalskin ja hän oli suositellut HPK:ta Jeffille. Tällä hetkellä meillä ei ole pakkomiellettä hyökkääjän hankkimisesta, joten jos saamme hyvän puolustajan, niin ehdottomasti otamme hänet", selvensi Korpela Dessnerin try-out-sopimusta.

HPK:n joukkue hajosi tietyllä tavalla käsiin, kun sekä Hannes Hyvönen että Vladimir Vujtek jättivät joukkueen heinäkuussa ja suuntasivat NHL-jäille. Kerho täydensi kokoonpanoaan hankkimalla Jan Pardavyn, mutta toista hyökkääjää ei ole vielä kiinnitetty joukkueeseen. Kerhon riveihin on oltu tuomassa jo Janne Sevaa, Tuomo Ruutua sekä Patrik Westerbackia, mutta vielä ei Rinkelinmäen jäällä ole nähty ketään hyökkääjävahvistuksia. Nyt valinta ainakin alustavasti kohdistui puolustajaan, joka täydentäisi HPK:n ulkomaalaiskiintiön, mutta paljon ehtii vielä tapahtumaan ja vettä virtaamaan Vanajassa ennen sarjakauden alkua.

Kaikki miehet ruodussa liiga-avauksessa?

Pallokerhon valmistautumisjakso muutaman viikon päästä alkavaan sarjakauteen on ollut hyvin rikkonainen. HPK:n kokoonpanosta on tällä hetkellä sairastuvan puolella Tommi Santala, Antti Miettinen sekä Teemu Aalto. Tämänhetkisen tiedon mukaan kaikkien kuitenkin pitäisi olla täydessä pelikunnossa sarja-avauksessa 17.9. Santalan sormimurtuma, Miettisen olkapäävamma ja Aallon nilkkavamma ovat kaikki toipuneet aikataulun mukaisesti. Korpela harmitteli vain sitä, että loukkaantumisten myötä HPK ei ole vielä pystynyt ollenkaan harjoittelemaan permanenttikokoonpanollaan eikä näin ollen kokeilemaan ketjukokoonpanoja liigakautta varten.

» Lähetä palautetta toimitukselle