Jatkoaika valitsi Mestiksen parhaat

MESTIS / Uutinen
Tähdet tuikkivat Mestiksen runkosarjassa myös tällä kaudella. Jatkoajan toimitus valitsi jo perinteiseksi muodostuneet tähdistökentälliset sekä jakoi myös aimo nipun muita palkintoja. Komeimmin esille nousivat Jokipojat sekä KooKoo-hyökkääjä Lou Dickenson.

Jatkoajan Mestis-toimitus nimesi runkosarjan tähdistökentälliset jo kahdeksatta kertaa. Vuosi sitten ensimmäistä kertaa valitun joukkueelleen arvokkaimman pelaajan sekä jo aiemmilta kausilta tuttujen parhaan päävalmentajan ja –tuomarin lisäksi äänestykseen otettiin tällä kertaa mukaan rutkasti uusia kategorioita.

Tähdistövalinnat jakautuivat poikkeuksellisen tasapuolisesti, sillä kaikki ykköskuusikkoon valitut pelaajat ovat eri seuroista. Niin Jokipojat kuin TuTokin täydensivät tosin menestystään kahdella kakkoskentällisen sijoituksella. KooKoo ja Sport saivat nekin edustajansa molempiin All Stars –kentällisiin.

Joukkueelleen arvokkaimmaksi pelaajaksi valittiin tälläkin kaudella maalivahti. Valmentajagurun titteli meni puolestaan Joensuuhun ja parhaan tuomarin viitta laskettiin Jukka Virran harteille. Kovimman palkintosateen kohteeksi valikoitui kuitenkin peräti kolmen eri kategorian ykkösnimeksi osoittautunut KooKoon kanadalaishyökkääjä Lou Dickenson.

I All Stars:


Jarmo Jokila Teemu Virtala Lou Dickenson 
     
Juha Leimu Jarkko Immonen
   
Jaakko Suomalainen
 

 

II All Stars:




Mikko Liukkonen Tuukka Pulliainen Kim Nabb
     
Matti-Pekka Pelkonen Aku Pekkarinen
   
Antti Ore

Muut palkinnot:

Paras valmentaja: Jarno Pikkarainen, Jokipojat

Paras päätuomari: Jukka Virta

Arvokkain pelaaja joukkueelleen: Kai Tillanen, Titaanit

Paras tulokas: Samuli Kivimäki, Sport

Paras puolustava puolustaja: Juuso Akkanen, Jokipojat

Paras puolustava hyökkääjä: Markku Flinck, KooKoo

Positiivisin yllätys: Sarjan tasaisuus ja jännitys

Pahin pettymys: Jukureiden heikko menestys

Paras hankinta: Lou Dickenson, KooKoo

Pahin menetys: Tomas Jasko, K-Vantaa

Paras ulkomaalaisvahvistus: Lou Dickenson, KooKoo

» Lähetä palautetta toimitukselle