Jaroslav Bednar Los Angelesiin

LIIGA, NHL / Uutinen
IFK:n taitava tsekkihyökkääjä Jaroslav Bednar muuttaa uudelle mantereelle ja pukee päälleen Los Angeles Kingsien pelipaidan.

Bednar ihastutti suomalaisia kiekkokatsojia kahdella erinomaisella kaudellaan liigassa. Toissa kaudella JYP:n paidassa Bednar oli hurjassa vireessä pelatessaan samassa joukkueessa toisen maanmiehensä Petr Tonin kanssa. Hyvät otteet herättivätkin IFK:n mielenkiinnon ja tsekkitähti siirtyi Helsinkiin. Tehot eivät kadonneet viime kaudella mihinkään vaan Bednar paukutteli peräti 32 maalia ja 60 pistettä pelaten helsinkiläisjoukkueen kaikki runkosarjapelit. Bednar varattiin tämän kesän varaustilaisuudessa Los Angelesin toimesta jo toisella kierroksella, joten miehen lähtöä taalaliigaan saattoi pitää lähes varmana.

24-vuotias tsekki hankittiin varmasti välittömästi vahvistamaan Kings-ryhmää ja Bednar saanee mahdollisuuden näyttää taitojaan NHL:ssä. Viime kaudella Kingsien kokeiluvuorossa oli HPK:sta silloin lähtenyt Tomas Vlasak, jonka kohtaloksi tuli kuitenkin paluulento Suomeen kauden puolivälissä. Bednarin lähdön myötä IFK:n ulkomaalaiskiintiössä on yhden hyökkääjän mentävä aukko, joka tullaan paikkaamaan Ales Kotalikilla ellei myös häntä saada houkuteltua Buffalon riveihin.

» Lähetä palautetta toimitukselle