Jari Kauppila ja Kimmo Eronen Tepsiin

LIIGA / Uutinen
Ruotsissa viime kaudella kiekkoilleet sentteri Jari Kauppila ja puolustaja Kimmo Eronen ovat liittyneet Turun Palloseuran vahvuuteen. Eronen on paluumuuttaja ja Kauppila pelasi suurimman osan kaudesta Lahden Pelicansissa ennen siirtymistään Ruotsiin Leksandiin.

Turun Palloseura on vahvistanut liigajoukkuettaan kahdella pelaajalla. Keskushyökkääjä Jari Kauppila pukee päälleen TPS:n paidan ja puolustus vahvistuu Kimmo Erosella, kertoo aamun Turun Sanomat.

Kauppila oli viime kaudella Lahden Pelicansin kapteeni ennen siirtymistään tammikuun lopulla Leksandin joukkueeseen. Jari Kauppila, 30, on todellinen vahvistus Palloseuran sentteriosastolle. Hän teki viime kaudella Pelicansille runkosarjassa tehot 13+15=28 45 ottelussa.

Monessa liemessä keitetty Kauppila on taitava ja värikäs pelaaja. Kokeneelle pelimiehelle on kertynyt 37 A-maaottelua.

Turussa kolme Suomen mestaruutta voittanut Kimmo Eronen tekee paluun Palloseuran liigamiehistöön kahden Ruotsissa vietetyn kauden jälkeen.

Eronen on varma peruspakki, joka vahvistaa turkulaisten jo ennestään tasokasta puolustusta tuntuvasti. Eronen on ollut Tepsin harjoitusringissä mukana vapusta saakka. Kauppila sen sijaan liittyi ryhmään keskiviikkona.

» Lähetä palautetta toimitukselle