Japani säilytti paikkansa naisten maailmanmestaruuskisoissa

MAAJOUKKUE / Uutinen
Japanilaiset nähdään ensi vuonnakin MM-kisoissa.
Kuva © Getty Images
Japani ja Saksa iskivät yhteen naisten MM-kisojen toisessa karsintaottelussa. Japani vei ottelun nimiinsä jatkoajalla lukemin 2-1 ja säilytti täten toisella otteluvoitollaan paikkansa MM-tasolla.

Japani aloitti maalinteon ottelussa jo reilun neljän minuutin kohdalla. Ami Nakamura iski maalinsa ylivoimalla Sena Suzukin ja Rui Ukitan syötöistä. Ottelu jatkui tämän jälkeen tasaisena ja kumpikin joukkue kulutti useaan otteeseen jäähypenkkiä.

Lisää tulosta nähtiin kuitenkin vasta toisen erän 15. minuutilla, kun Saksa viimein hyödynsi yhden ylivoimistaan, kun Anna-Maria Fiegert osui. Syötöt menivät Tanja Eisenschmidille ja Marie Delarbrelle. Pelin tasaisuus säilyi tästä eteenpäinkin. Vetoja sateli tasaisesti kummallekin maalille, mutta Saksan Jennifer Harss ja Japanin Nana Fujimoto eivät antautuneet.

Kolmannessa erässä Saksa pääsi kolmeen kertaan ylivoimalle, muttei onnistunut hyödyntämään niitä. Peli eteni täten jatkoajalle, jossa Eisenschmidin pelin viivyttämisestä saama jäähy kostautui. Japani rankaisi 32 sekunnissa Ukitan alustamalla ja Kanae Aokin tekemällä maalilla.

Japani säilytti täten MM-kisapaikkansa kahdella voitollaan. Saksa joutuu puolestaan hakemaan vauhtia I-divisioonasta. Sarjapaikan säilyttäminen oli japanilaisille harvinaista herkkua, edellisen kerran joukkue pelasi MM-tasolla vuonna 2009.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös