Janne Vuorela loppukaudeksi KooKoo:n riveihin

LIIGA, MESTIS / Uutinen
Tapparassa seitsemänneksi puolustajaksi ja ilman peliaikaa jäänyt Janne Vuorela pelaa loppukauden KooKoo:ssa. Siirrolla Vuorelalle pyritään samaan peliaikaa.

Tapparan rintamalla siirtoajan loppu oli varsin hiljaista, vaikka huhuja liikkui paljonkin. Tämä oli tosin odotettua, sillä tässä vaiheessa kautta pelaajia on erittäin vaikea hankkia luopumatta omista runkopelaajistaan.

Tapparaan huhuiltiin mm. Ässien Sheptakia ja viime kaudella Tapparan riveissä pelannutta Per Löfströmiä. Ässät eivät päästäneet pelaajiaan muihin seuroihin runsaista kyselyistä huolimatta. Löfströmin siirtoi kariutui viimeistään miehen loukkaantumiseen alkuviikon ottelussa.

Tapparalla on tällä hetkellä käytössä kuusi puolustajaa, jos A-junioreissa pääasiassa pelannut Mikko Pukka jätetään pois laskuista. Tampereella elätellään kuitenkin vielä toiveita Alain Cotén palaamisesta ennen pudotuspelejä. Coté on tällä hetkellä Kanadassa perhehuoliensa takia. Coté oli Tapparalle tärkeä pelaaja etenkin ylivoimissa.

» Lähetä palautetta toimitukselle