TAP - KAL
VGK - MIN 1.00
FLA - SJS 2.00

Janne Sinkkonen HeKin päävalmentajaksi

MESTIS / Uutinen
Heinolan Kiekko julkisti keskiviikkona ensi kauden päävalmentajansa. Seuran urheilutoimenjohtajana toiminut Janne Sinkkonen ottaa edustusjoukkueen vetovastuun. Viime kaudella Sinkkonen toimi myös Kari Elorannan apuvalmentajana.

HeKin valmentajakuviot selkiytyivät viimein. Viime kaudella päävalmentajana toiminut Kari Eloranta suuntaa ensi kaudeksi ruotsalaisseura Björklöveniin ja Janne Sinkkonen ottaa Elorannan paikan vastuuvalmentajana. Sinkkosen aisaparina toimii viime kaudelta tuttu Miikka Tölli ja maalivahtivalmennuksen ottaa kontolleen A-nuorten valmentaja Petteri Kilpivaara.

Halukkaita Mestis-joukkueen valmentajan paikalle oli muitakin, mutta heinolalaisseura päätyi lopulta tuttuun ja turvalliseen vaihtoehtoon.

– Tiedetään mitä on otettu ja mies tietää itsekin mihin ryhtyy. Sinkkonen tuntee seuran hyvin ja me hänet. Tästä on hyvä lähteä sutimaan, kommentoi HeKin joukkueenjohtaja Marko Nyman.

Sinkkonen, Nyman, ja Tölli vastaavat joukkueen rakentamisesta. Pelaajabudjetti tulevalle kaudelle pysyy jotakuinkin samana.

– Rahat eivät ole lisääntyneet eikä vähentyneet. Katsotaan keitä pelaajia saadaan tänne houkuteltua, Nyman virkkoo.

Kysyntää valmennustehtäviin Sinkkosella olisi ollut ulkomaillakin, mutta mies itse halusi tarttua ensisijaisesti HeKin tarjoamaan haasteeseen. Sinkkonen aikoo ajaa sisään liikkuvaa ja aggressiivista pelitapaa

– Itselleni tämä on iso askel eteenpäin. Paljon on kiitosta annettava Elorannan Karille, joka antoi paljon oppia. Edelleenkin olemme yhteydessä toisiimme. Tavoitteena on luoda aktiivinen ja liikkuva pelitapa. Harjoitustehoja tullaan kesällä nostamaan. Uusia ajatuksia käydään pelaajien kanssa läpi sitten kesällä, kun saamme koottua joukkuetta kasaan, valottaa Sinkkonen ajatuksiaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle