Janne Katosalmi ja Riku Korhonen sopimuksiin IPK:n kanssa

MESTIS / Uutinen
Janne Katosalmi jatkaa Iisalmessa myös ensi kaudella.
Kuva © Janne Falck
IPK:n viime kauden toiseksi paras maalintekijä Janne Katosalmi jatkaa karhunutussa kolmatta kautta putkeen. Uutena vahvistuksena Iisalmeen saapuu Kajaanin Hokista Riku Korhonen.

Janne Katosalmi, 22, teki Peli-Karhujen kanssa kahden vuoden jatkosopimuksen. Katosalmi on KalPan ja IPK:n yhteistyöpelaaja, mikä mahdollistaa liikkumisen joukkueiden välillä kauden aikana.

Loistavasta laukauksestaan ja alivoimaosaamisestaan tunnettu Katosalmi teki viime kaudella 26 tehopistettä, joista peräti 16 oli maaleja.

Kajaanin Hokkia kahdella viime kaudella edustanut Riku Korhonen, 22, täydentää IPK:ta yhden vuoden sopimuksella. Korhonen pelasi tällä kaudella vain 28 ottelua, mutta oli Hokin sisäisen maalipörssin ensimmäinen 24 osumallaan.

Korhonen pelasi Mestistä Hokissa jo kaudella 2016−17, mutta päätti jatkaa joukkueessa myös Suomi-sarjassa.

IPK:lla on nyt kasassa kahdeksan pelaajasopimusta.

» Lähetä palautetta toimitukselle