Jalo: "Tämän kauden tulos positiivinen"

LIIGA / Uutinen
Ilveksen toimitusjohtaja Risto Jalo kävi Ilves-Klubilla TPS-ottelun erätauolla kertomassa kuulumisia. Jalo kommentoi sekä menneitä, että tulevia.

- Tästä kaudesta jäi positiivisina asioina nuoret pelaajat. Tuomas Nissinen pelasi hyvin nuorten MM-kisoihin asti ja pelasi sielläkin hyvin. Sitten iski väsymys. Jesse Niinimäki on ollut hyvä, vaikka hänkin on väsähtänyt viime peleissä. Teemu Jääskeläinen on nostanut tasoaan huimasti.

Jalo suostui kommentoimaan myös nykyliigassa niin tärkeää asiaa, taloutta.

- Me olemme lähteneet aina toiminnassamme siitä, että teemme positiivista tulosta ja siinä onnistutaan eräiden toimien ansioista myös tänäkin vuonna.

Näillä toimilla Jalo tarkoitti David Nemirovskyn, Petr Valan, Lubomir Korhonin ja Martti Järventien myyntejä.

Hieman ensi kaudesta

Jalo valotti myös tulevan kauden pelaajapolitiikkaa.

- Pelaajabudjetti on ollut aikaisempinakin kausina siinä 1,2 miljoonan euron molemmin puolin ja siinä se tulee olemaan ensikin vuonna. Tietysti vähän riippuu miten pelit lähtee kulkemaan ja tarvitaanko lisävahvistuksia.

- Pelaajia tulee sekä kotimaasta, että ulkomailta. Hyökkääjiä, puolustajia ja maalivahti. Toivottavasti pystymme jo ensi viikolla julkaisemaan uusia jatkosopimuksia ja ehkä pari uuttakin nimeä. Uusia pelaajia tippuu tässä pitkin kevättä, saattaa olla, että viimeiset nimet tulevat vasta huhti-toukokuussa.

- Ulkomaalaisia on ensi kauden alkaessa kahdesta kolmeen ja ne tulevat pääasiassa Tsekeistä. Tarkoituksena olisi hankkia jo kokeneita pelaajia, joilla on valmiita näyttöjä.

- Sunnuntaina alkaa kolmen viikon loma ja 31. päivä alkaa kahden viikon jääleiri, jossa on mukana sopimuspelaajia, omia junnuja ja mahdollisia try out-pelaajia muista seuroista.

Yhteistyössä huipulle -projektista

Ilves julkaisi muutama viikko takaperin uuden junioreiden kehitys- ja seurantaprojektin, nimeltään Yhteistyöllä Huipulle.

- Projektin tarkoitus on kerätä C-A-ikäisistä junioreista (eli 14-19 vuotiaista) mahdollisimman paljon tietoa. Niin pelillisistä kuin psyykkisistä tietoa. Näitä aiotaan sitten käyttää hyväksi, kun aikanaan pelaaja on siinä pisteessä, että tehdään sopimusta liigajoukkueen kanssa.

- Projektissa panostetaan myös elämän hallintaan ja siihen, että pojat oppivat tuloshakuisuutta ja arvostavat työntekoa. Näistä asioista on hyötyä muussakin elämässä kuin jääkiekossa, sillä eihän kaikista mitenkään voi tulla ammattilaiskiekkoilijoita.

» Lähetä palautetta toimitukselle