Ivan Majeský loukkaantui, Antti Bruun jatkosopimukseen

LIIGA / Uutinen
Ilveksen kolossaalinen puolustaja Ivan Majeský on Ilveksen kotisivujen mukaan kyynärpäävamman vuoksi noin kolme viikkoa sivussa, joten mies ei enää tällä kaudella pelaa SM-liigaa jos Ilveksen kausi jatkuu odotusten mukaisesti. Mahdollinen MM-valinta ei sen sijaan tämän loukkaantumisen vuoksi ole uhattuna. Loppukaudesta selvästi profiiliaan Ilves-puolustuksessa kohottanut Antti Bruun teki yksivuotisen jatkosopimuksen.

Majesky loukkasi kyynärpäänsä ottelussa HPK:ta vastaan varsin vaarattoman näköisessä tilanteessa. Entistä harmillisemmaksi tilanteen teki se, että loukkaantumiseen johtanut tapahtumasarja käynnistyi kun linjatuomari ei viheltänyt pilliinsä paitsion merkiksi, vaikka tilanne lehtereille näytti selkeältä paitsiolta.

Tilanteessa Majeský lopetti hetkeksi pelaamisen ja kun vihellystä ei kuulunut, hätäili hän huonon tuurin avustuksella itselleen vamman. Kesken kauden Pohjois-Amerikasta palannut Majeský ehti saamaan runkosarjassa 44 ottelussa kokoon tehot 6+6=12, rangaistusminuutteja kertyi 84.

Erikoista kyllä, Majeskýn suuri jäähysaalis koostuu pelkästään kahden minuutin rangaistuksista, joita ovat SM-liigassa enemmän saaneet vain Ilveksessä kautensa aloittanut HIFK:n hyökkääjä Roman Vopat ja saman joukkueen puolustaja Robert Kantor. Majeskýlla on sopimus Ilveksen kanssa ensi kaudesta, joskin NHL saattaa miehen kesällä viedä.

Viimeistä sanaansa ei Majeský siis kuitenkaan välttämättä ole SM-liigassa vielä sanonut. Kesken kauden tehtyjen puolustajahankintojen ansiosta ei Ilveksen puolustus tämän vuoksi kuitenkaan määrällisesti saanut ratkaisevaa iskua; seitsemän vakiopuolustajaa on pelikunnossa ja lisäksi alkukaudesta peliaikaa saanut Teemu Jääskeläinen on reservinä.

22-vuotias puolustaja Antti Bruun on siis Ilveksen uusin sopimuspelaaja. Bruun siirtyi Ilvekseen 19-vuotiaana Savonlinnan Pallokerhon silloisesta 1.divisioonajoukkueesta. Avauskauden 1999-2000 Bruun vietti lähinnä A-juniorien mukana, päästen pelaamaan liigajoukkueessa 11 runkosarjan (0+1=1 2) ja loukkantumissuman vuoksi myös kaikki 3 pudotuspelien ottelua (0+1=1 0).

Viime kaudella Bruun sitten löi itsensä kaiken kansan tietoisuuteen, jos ei vielä runkosarjassa (49.9+5=14 24), niin viimeistään valtakunnallisessa televisiolähetyksessä upotettuaan HIFK:n 5.puolivälieräottelun jatkoajalla millintarkalla ylänurkkalaukauksella, muita merkintöjä ei Bruunille hänen pelaamissaan kahdeksassa ottelussa kirjattukaan.

Tämän SM-liigakauden syysosuus oli Bruunilta melko vaisu ja miehen sopimusjatko kyseenalainen. Kevätkaudella Bruun on kuitenkin nostanut melkoisesti profiiliaan ja tehopisteitäkin on kertynyt varsin mukavasti. (53.6+14=20 51) Tällä kaudella Bruun on säästynyt myös loukkaantumisilta liki täydellisesti ja onkin yksi kolmesta kaikissa Ilveksen otteluissa kokoonpanossa olleesta pelaajasta. (muut Helminen ja Viitakoski) Bruun on Ilveksen sisäisessä pistepörssissä paras puolustaja ja lisäksi +/-tilastossa joukkueen neljänneksi paras pelaaja.

Ilveksellä on nyt sopimus ensi kaudesta kuuden puolustajan kanssa. Lisäksi ykkösmaalivahti on kiinnitetty myös tulevaksi kaudeksi joukkueeseen, hyökkäyspäässä pakka on puolestaan vielä pahasti levällään, sillä sopimuspelaajia ei ole kuin kaksi. (Helminen ja Salmelainen)

» Lähetä palautetta toimitukselle