Islanders järjesti pommituksen, Johansson Capsin ennätykseen

NHL / Uutinen
Washington Capitalsin ruotsalaispuolustaja Calle Johansson pelasi uransa 941. ottelun Caps-paidassa. Ottelu nosti Johanssonin kaikkien aikojen eniten pelejä Washingtonissa pelanneeksi pelaajaksi ohi Kelly Millerin. Long Islandilla kotijoukkue sekä Boston Bruins pommittivat maalia ahkerasti.

Isännät aloittivat New Yorkissa vauhdikkaasti. Vasta vajaan kolmen minuutin pelin jälkeen taululla komeilivat saarelaisten 2-0-johtolukemat. Tahti pysyi tiukkana läpi ottelun ja lopulta Islanders murskasi Bruinsin 8-4.

Isäntien kuninkaana hääräili Mark Parrish, joka teki kolme maalia ja syötti päälle yhden osuman. Myös Jason Blake oli ahkerasti mukana maaliverkkojen vingutuksessa tekemällä kaksi maalia. Bruinsin tehomies oli Glen Murray, joka sai Blaken tapaan aikaiseksi kaksi täysosumaa.

Huolimatta runsasmaalisesta ottelusta kumpikaan joukkue ei vaihtanut maalivahtiaan pelin aikana. John Grahame ja Chris Osgood saivat kumpikin kohdata vastustajan tarkan viimeistelyn.

Anaheimissa hiljaisempaa, Burke loisti Detroitissa

Jos pommitettiin New Yorkissa verkot kireälle, Anaheimin ja Philadelphian kohtaamisessa maalit jätettiin vähemmälle. Ottelun ainokaisen teki avauserän puolivälissä Flyersin Keith Primeau ja vieraat veivät tuolla maalilla pisteet mennessään.

Maalivahdit keräsivät ottelussa osakseen kunniaa. Flyersin Robert Esche pysäytti nollapeliin oikeuttavat 28 laukausta, eikä Ducksin Martin Gerber ollut paljon heikompi 24 torjunnallaan.

Philadelphian Tomi Kallion saldoksi jäi ottelussa kahden minuutin rangaistus kampituksesta.

Detroitissa vierasjoukkue Phoenixin maalivahti Sean Burke oli joukkueensa avainpelaaja Coyotesin 4-1-voitossa. Burke päästi taakseen vain yhden kiekon ja torjui peräti 40 Red Wingsin laukausta.

Isäntien ainasta maalista vastasi Sean Avery. Kojoottipuolelta kunnostautui erityisesti Ladislav Nagy, joka teki ottelun voittomaalin ja syötti kaksi muuta osumaa. Phoenixin puolustuksessa 20 minuuttia pelannut Ossi Väänänen sai tililleen yhden syöttöpisteen.

Teppo Numminen pelasi ottelussa 22 minuuttia ja istui yhden kaksiminuuttisen.

Detroitin silmävammasta toipunut hyökkääjä Mathieau Dandenault sai aivan ottelun lopussa laukauksen polveensa ja nilkutti ulos kaukalosta.

Schwab käytti mahdollisuutensa, Washingtonissa tasapeli

New Jersey Devilsin maalinsuulla lähes kaiken peliajan rohmunnut Martin Brodeur sai huilata rauhassa kun Corey Schwab jätti Toronton hyökkääjät nuolemaan näppejään. Devils voitti ottelun maalein 2-0 ja Schwabille merkittiin 17 torjuntaa. Ottelun tehomies oli New Jerseyn Patrick Elias, joka teki toisen ja syötti toisen pelin maaleista.

Toronton puolustuksessa Jyrki Lumme urakoi 24 minuuttia ja Aki Bergillekin heltisi peliaikaa 15 minuuttia.

Columbus Blue Jackets venyi vieraissa 2-2-tasapeliin Washington Capitalsia vastaan. Washingtonissa pelailtiin julhatunnelmissa, sillä Calle Johanssonista tuli eniten NHL-otteluja seuran univormussa pelannut pelaaja. Itse ottelussa isäntäjoukkueen puolustajista juhli Sergei Gonchar, joka teki joukkueensa molemmat maalit. Vieraiden luottomies oli Mike Sillinger kahdella syöttöpisteellään.

Peter Bondra oli edelleen flunssan takia poissa Capitalsin kokoonpanosta. Bondraa paikkaamaan oli nostettu ruotsalaishyökkääjä Andreas Salomonsson.

Pittsburgh Atlantaa etevämpi, Buffalo yllätti Hurricanesin

Atlantassa kotijoukkue Thrashers pysyi Penguinsin edellä vain avauserän. Pittsburgh kuittasi Marc Savardin johtomaalin toisessa erässä ja latoi 4-1-voittoon vaaditut osumat kolmannessa. Vieraiden ykkösmies oli loukkaantumisensa jälkeen toisen pelinsä pelannut Dick Tärnström tehoillaan 1+1.

Atlantan maalilla Pasi Nurminen torjui 24 laukausta ja päästi maaliin kolme. Viimeisen maalin viimeisteli Shean Donovan tyhjään maaliin. Pittsburghin Ville Nieminen pelasi 10 minuuttia tehoitta.

Buffalo Sabres oli kotonaan Carolinaa tarkempi. Joukkueet lähtivät kolmanteen erään tasatilanteesta 3-3, mutta 60 minuutin pelin jälkeen taululla komeilivat Sabresin 6-3-voittolukemat. Buffalon voiton avaimia kantoivat kaksi maalia mieheen tehneet Jean-Pierre Dumont ja Miroslav Satan. Molemmat herrat syöttivät maaliensa lisäksi yhden osuman.

Carolinan puolelta Rod Brind'Amour ja Bates Battaglia merkkauttivat 1+2-tehot. Sami Kapanen ei saanut 16 pelaamansa minuutin aikana aikaiseksi kuin onnettoman teholukeman, -3.

» Lähetä palautetta toimitukselle