Islanders idän kärkipaikalle, Ortio jatkoi voittokulkuaan

NHL / Uutinen
Joni Ortion juhlat saivat jälleen jatkoa.
Kuva © Getty Images
New York Islandersin ja Philadelphia Flyersin välisessä ottelussa ei ruutia säästelty. Yhteensä 11 maalin jälkeen pisteet lisättiin ennakkosuosikin tilille. Los Angelesissa maalit olivat sen sijaan todella tiukassa, eikä vähiten maalivahtien Joni Ortion ja Jonathan Quickin ansiosta.

New York Islanders otti odotetun voiton Philadelphia Flyersista kotikaukalossaan. Kummassakaan kenttäpäädyssä ei nähty suurta maalivahdin näytöstä, sillä siinä missä vierasjoukkue iski kiekon neljästi Jaroslav Halakin taakse, onnistui Islanders ohittamaan neljästi Rob Zeppin ja kahdesti Rey Emeryn. 7-4-maalin kotijoukkue teki tyhjiin.

Ottelun alku oli Islandersilta onnistunut, ja ennen puoliväliä taululla komeili 3-0-johtoasema Michael Grabnerin onnistuttua kerran ja Nikolai Kuljominin kahdesti. Venäläisen jälkimmäinen osuma oli komea yksilösuoritus alivoimalla. Kuljomin sai myös syöttöpisteen Grabnerin maaliin.

Toisessa erässä myös Flyers onnistui kahdesti, mutta joutui silti toiselle erätauolle hankalassa kolmen maalin tappioasemassa. Islanders-kapteeni John Tavares huudatti kotiyleisöä ylivoimamaalilla vain kahdeksan sekuntia ennen toisen erän päättymistä.

Kolmannen erän alussa Islanders-vahti Halak synnytti vielä toivonkipinän vastapelureissa lahjoittamalla huonolla syötöllään aivan ilmaisen maalin vierailijoille. Puolustaja Nick Leddy kuitenkin palautti kolmen maalin johdon ennen erän puoliväliä. Chris VandeVelden maali oli laiha lohtu Flyersille ottelun lopussa.

Voitolla Islanders nousi itäisen konferenssin kärkeen ohitse Tampa Bay Lightningin. Samalla kaula Metropolitan-divisioonan kakkoseen, Pittsburgh Penguinsiin, kasvoi viiteen pisteeseen.

Ortiolle kauden neljäs voitto

Calgary Flames otti jatkoaikavoiton kolmen maalin ottelussa Los Angeles Kingsia vastaan. Kaksi erää pelattiin kokonaan maalittomana.

Kolmannen erän puolivälissä Kingsin puolustaja Matt Greene sytytti punalampun, mutta Flamesin Sean Monahan onnistui tasoittamaan vain pari minuuttia myöhemmin karatessaan puolittain läpi.

Ratkaisu ottelulle saatiin jatkoajan viimeisellä minuutilla. Dennis Widemanin terävä laukaus tulkittiin maaliksi videotarkastuksen jälkeen.

Samalla Joni Ortiolle kirjattiin kauden neljäs voitto; torjuntoja kertyi peräti 33. Kaikki kauden ottelunsa voittanut Ortio on nyt torjunut 120 laukauksesta 115, mikä tarkoittaa torjuntaprosenttia 95,8.

NY ISLANDERS - PHILADELPHIA 7-4
TORONTO - CAROLINA 1-4
FLORIDA - VANCOUVER 1-2
ST. LOUIS - COLORADO 3-1
MINNESOTA - COLUMBUS 1-3
LOS ANGELES - CALGARY 1-2 ja.
SAN JOSE - NEW JERSEY 2-5

» Lähetä palautetta toimitukselle