IS: KooKoo haali riveihinsä Toni Kähkösen ja Henrik Forsbergin

LIIGA / Uutinen
Kähkönen on kiekkoillut uransa aikana myös Ruotsissa.
Kärpissä kuluneella kaudella pelannut Toni Kähkönen siirtyy Ilta-Sanomien mukaan KooKoon riveihin.

Oululaisjoukkueessa tällä kaudella pelannut Toni Kähkönen siirtyy ensi kaudeksi KooKoon paitaan, kertoo Ilta-Sanomat. 30-vuotias Kähkönen pelasi Kärpissä 34 ottelua tehopistein 4+7.

Ilta-Sanomien mukaan KooKoo hankki riveihinsä myös Henrik Forsbergin HPK:sta. 31-vuotias puolustaja on edustanut hämeenlinnalaisjoukkuetta kahden edellisen kauden ajan. Tällä kaudella hän pelasi 52 ottelua tehopistein 1+6.

» Lähetä palautetta toimitukselle