Isä ja poika pakkiparina − HPK-konkarin unelma toteutuu

LIIGA / Uutinen
Joni Tuulola pelaa yhdessä isänsä kanssa Lukko-ottelussa.
Kuva © Pekka Rautiainen - www.illcommunications.fi
Joni ja Marko Tuulola pelaavat tiistaina Raumalla pakkiparina, kun HPK metsästää raivoisasti paikkaa pudotuspeleissä. Tilanne on HPK:lle historiallinen.

Joni Tuulola pelaa samalla myös ensimmäisen Liiga-ottelunsa. Aiemmin tällä kaudella hän on pelannut HPK:n A- ja B-junioreissa yhteensä 57 ottelua.

− Hienoa olla mukana tänään, menen nauttimaan joka vaihdosta. Isän kanssa pelaaminen ja ajatus siitä oli alkuun hämärää, mutta molemmat tykätään pelata lätkää ja ollaan jäällä pelikavereita. Fläppitaulu on jo ollut esillä. Uskon, että isä auttaisi kaikkia nuoria yhtä lailla. Pyrin pelaamaan tänään yksinkertaisen kautta ja yritän pysyä isojen poikien mukana, kommentoi 18-vuotias Tuulola.

Liigahistoriassa ennen Tuulolan perheen kiekkoilijoita isä ja poika ovat pelanneet yhdessä kaksi kertaa. Timo ja Petteri Nummelin pelasivat kaudella 1993-1994 TPS:ssä pakkiparina sekä Sami ja Kasperi Kapanen kaudella 2012-2013 KalPassa samassa ketjussa.

» Lähetä palautetta toimitukselle