Ilves teki sopimuksia nuorten kanssa

LIIGA / Uutinen
Tampereen Ilves on tehnyt kolmivuotiset sopimukset puolustaja Juho Mielosen ja keskushyökkääjä Tommi Huhtalan kanssa.

Mielonen on alunperin lähtöisin Savonlinnasta, mutta on jo useamman vuoden edustanut Ilvestä. Detroit Red Wings varasi raamikkaan ja rightin puolelta ampuvan Mielosen tänä kesänä kuudennella kierroksella. Maaliskuussa 18 vuotta täyttänyt Mielonen oli äskettäin alle 20-vuotiaiden maajoukkueen mukana Lake Placidin turnauksessa.

Toisen polven Ilves-kiekkoilija Tommi Huhtala on Ilveksen oma kasvatti. Huhtala kuuluu yhdessä Mielosen kanssa Ilveksen menestyksekkääseen 87-syntyneiden ikäluokkaan, jonka kruununa toistaiseksi on viime keväänä voitettu A-nuorten Suomen mestaruus. Loppuvuodesta syntyneenä Huhtala on varausikäinen vasta ensi kesänä. Hänen isänsä Jarmo pelasi 70- ja 80-luvulla SM-liigaa Ilveksen, Kärppien ja Lukon riveissä.

Kärpistä täksi kaudeksi Ilvekseen siirtynyt Henrik Juntunen potee sivusidevammaa ja on poissa ainakin tällä viikolla pelattavasta Tampere Cupista.

» Lähetä palautetta toimitukselle