Ilves kiinnitti Hannu Toivosen ja Troy Milamin

LIIGA / Uutinen
SM-liigassa kahdeksanneksi päättyneellä kaudella sijoittunut Tampereen Ilves on vahvistunut kahdella uudella pelaajalla. Ryhmään liittyvät maalivahti Hannu Toivonen ja puolustaja Troy Milam. Elokuun loppuun asti koeajalla on TuTosta tullut puolustaja Pasi Järvinen.

Hämeenlinnalaislähtöinen Hannu Toivonen on 24-vuotias maalivahti, joka on viimeiset viisi kautta pelannut Pohjois-Amerikassa Bostonin ja St. Louisin organisaatioissa. Hän on Bostonin ensimmäisen kierroksen varaus vuodelta 2002. Päättyneellä kaudella hän pelasi St. Louis Bluesin riveissä 23 NHL-ottelua ja ehti pelata myös 11 ottelua organisaation AHL-joukkueessa Preoriassa.

uutisia

Teemu Jääskeläinen Tanskaan
[lue lisää]

Ilveksellä on nyt sopimus kahden maalivahdin kanssa, kun viime kauden ykköstorjuja Tero Leinonen jatkaa myös seurassa. Hänen viime kautensa meni osittain piloille loukkaantumisten vuoksi.

– Leinosella on meidän kanssa sopimus. Katsotaan yhdessä mihin ratkaisuun päädymme. Tero on tietoinen tästä tilanteesta, Ilveksen urheilupäällikkö Juha Hautamaa kommentoi.

Puolustaja Troy Milam tulee Ilvekseen AHL-joukkue Manchester Monarchsista. Siellä hän pelasi päättyneellä kaudella 75 runkosarjaottelua tehoin 12+25=37. 27-vuotias oikealta ampuva Milam on Yhdysvaltain yliopistosarjojen kasvatti, joka on opintojensa jälkeen pelannut neljä vuotta ammattilaisena AHL:ssä ja ECHL:ssä.

Milamin lisäksi Ilveksen puolustksen takalinjoilta pelipaikkaa hakee 32-vuotias konkaripuolustaja Pasi Järvinen. TuTon takalinjoilla päättyneellä kaudella luutinut Järvinen valittiin kauden päätteeksi Mestiksen parhaaksi puolustajaksi. Hän ehti kauden aikana tehdä myös SM-liigadebyyttinsä, kun mies kävi kahden ottelun ajan paikkaamassa HPK:n loukkaantumissumaa. Mestiksen ja sen edeltäjän I-divisioonan lisäksi Järvinen on pelannut Norjassa, Tanskassa, Italiassa, Iso-Britanniassa ja Ranskassa.

Lisäksi Ilves ilmoitti tehneensä vuoden mittaisen jatkosopimuksen keskushyökkääjä Lassi Mattilan kanssa. 20-vuotias Mattila pelasi viime kauden pääasiassa Mestistä LeKin riveissä. SM-liigaa hän ehti pelata 17 ottelun ajan.

– Meillä on ulkomaalaiskiintiössä vielä yksi paikka auki, sen mukaan katsotaan tilannetta. Emme hae pelaajaa millekään tietylle pelipaikalle, vaan haemme vain parasta mahdollista kokonaisuutta. Puolustuspää on kuitenkin näillä näkymin valmis, Hautamaa sanoo.

Ilvekseeen on huhuissa ja lehdistössä liitetty Los Angeles Kingsin organisaatiossa kiekkoilevaa Lauri Tukosta.

– Olemme kiinnostuneita Tukosesta. Asiat eivät kuitenkaan ole meistä kiinni, tyytyy Hautamaa kommentoimaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle