IL: Espoo Unitedille vahvistusta kentälle ja penkin taakse - Lamberg HIFK:sta Espooseen

MESTIS / Uutinen
Lamberg kiekkoilee ensi kaudella Espoossa.
Espoo United kokoontui ensimmäisen kerran keskiviikkona. Joukkueessa oli mukana muun muassa HIFK:ssa viime kaudella pelannut Matti Lamberg.

Iltalehden mukaan espoolaisjoukkueen pelaajistoon tällä hetkellä kuuluivat maalivahti Samuli Rasilainen, puolustaja Jimi Santala sekä hyökkääjät Kim Hirschovits, Aleksi Järvinen, Jere Laine ja Matti Lamberg.

Rasilainen pelasi viime kaudella pääasiassa espoolaisjoukkueen A-nuorissa, mutta teki myös liigadebyyttinsä. Santala kiekkoili puolestaan LeKin takalinjoilla ja iski 45 ottelussa tehot 6+24. Hyökkääjistä Järvinen ja Laine siirtyvät Espooseen Kiekko-Vantaasta ja Lamberg HIFK:sta.

IL:n mukaan espoolaisjoukkue neuvottelee myös kokeneen Semir Ben-Amorin kanssa.

Päävalmentaja Timo Hirvonen sai avukseen viime kaudella joukkueenjohtajana toimineen Ilari Näckelin sekä Saku Martikaisen, joka palaa Bluesin organisaatioon Saksasta. Espoolaisjoukkueen pelaajakoordinaattorin tehtäviä hoitaa Petri Pakaslahti.

Espoolaisryhmä aloittaa kautena 12. elokuuta harjoitusottelulla TUTOa vastaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle