Iginla yön NHL-kierroksen kuninkaana

NHL / Uutinen
Maanantain vastaisena yönä pelattiin rapakon takana yhdentoista NHL-ottelun tapahtumarikas kierros. Calgaryn Jarome Iginla pommitti joukkueensa kaikki neljä maalia kun Flames haki 4-2-vierasvoiton Phoenixista.

Ottelun ensimmäisessä erässä olivat avausmaalin viimeistelleen Iginlan lisäksi parhaiten esillä nyrkkejään heilutelleet pelaajat. Erä ehti vanhentua vain seitsemän sekuntia kun Steve Begin ja Brad May ottivat yhteen. 25 pelatun sekunnin jälkeen Bob Boughner haastoi Kelly Buchbergerin voimainmittelöön. Lisäksi avauserässä jaettiin seitsemän 2-minuuttista sekä Paul Maralle ja Craig Berubelle kympit mieheen.

Toisen erän alkajaisiksi Deron Quint tasoitti ottelun Teppo Nummisen toimiessa maalin toisena syöttäjänä. Numminen syötti myös kolmannessa erässä syntyneen Ladislav Nagyn ylivoimaosuman. Iginla oli kuitenkin Kojooteille liikaa ja pussitti toisen erän kahden osumansa lisäksi vielä maalivahti Turekin syötöstä tyhjään maaliin päätöslukemat 4-2.

Toni Lydman jäi Calgaryn paidassa tehoitta. Vastuuta oli kuitenkin tarjolla yli 22 minuutin verran.

Nieuwendykille tonni täyteen

New Jersey otti kolmennen erän puolivälin huippuhetkensä turvin niukan 4-3-voiton Pittsburg Penguinsista. Joe Nieuwendykin 3-3-tasoitusmaali oli samalla miehen NHL-uran tuhannes tehopiste. Vain 37 sekuntia tasoituksesta Scott Gomez siirsi Devilsin suoraan ohi ja voittoon.

Siistissä ottelussa jaettiin vain kolme jäähyä. Devils ei kuluttanut rangaistuspenkkiä lainkaan, sillä kaikki rangaistukset otti Pittsbughin pelaaja. New Jersey ei onnistunut ylivoimamaalia tekemään.

Ville Nieminen ei ottelussa pelannut. Poissa oli myös puolustaja Michal Rozsival, joka tunsi pahoinvointia lauantain ottelun jälkeen.

Thrashers venyi tasapeliin

Atlanta Thrashers nousi kolmannessa erässä kahden maalin tappioasemasta tasapeliin Edmontonin vieraana. Mike Comrien, Steve Staiosin sekä Eric Brewerin osumien turvin 3-1-johdossa kolmanteen erään matkannut Oilers kuitenkin löysäsi otettaan liikaa ja Dany Heatleyn petaamien maalien avulla Thrashers tasoitti ottelun.

Kavennusosuma nähtiin vasta viitisen minuuttia ennen päätöstä Yannick Tremblayn lavasta. Tasoitus syntyi vajaat kolme minuuttia ennen päätössummeria, jolloin Dan Snyder ohitti Tommy Salon kolmannen kerran.

Edmontonin paidassa pelanneet suomalaiset Jani Rita ja Janne Niinimaa jäivät tehoitta. Niinimaalle kertyi peliminuutteja todella kova määrä, lähes 31.

Kattavampi raportti Edmontonin kamppailusta kommentteineen löytyy tämän linkin takaa.

Gerber jätti Carolinan nollille

Anaheimin maalilla torjunut sveitsiläinen Martin Gerber pelasi uransa ensimmäisen NHL-nollapelin kun Ducks otti selvän 4-0-voiton Carolinasta. Gerber pysäytti nollapelissään kunnioitettavat 28 laukausta. Toisessa päässä Kevin Weekes ei onnistunut, sillä suojuksiin jäi 22 laukauksesta ainoastaan 18.

Ankkojen tehokkaimpina häärivät kesken kauden Floridasta hankittu Sandis Ozolinsh, sekä veteraanisentteri Adam Oates, jotka keräsivät tehot 1+1. Petr Sykora syötti kaksi täysosumaa. Ozolinshin ja Oatesin lisäksi maalinteossa onnistuivat Paul Kariya sekä Jason Krog.

Predators saalisti pisteet

Nashville otti hieman yllättävän kotivoiton Toronto Maple Leafsista maalein 5-2. Joukkue aloitti terävästi ja vei kaksi ensimmäistä erää nimiinsä, molemmat maalein 2-0. Kolmannessa Toronto aloitti kirinsä, mutta oli jo toivottoman kaukana isännistä. Tappio katkaisi Toronton viiden ottelu voittoputken.

Kotijoukkueen juhlituin sankari oli kaksi osumaa viimeistellyt Vitali Yachmenev. Lisäksi 1+1-tehoille yltäneen Adam Hallin ilta oli onnistunut. Teholistaan pääsi myös Kimmo Timonen, joka syötti Scott Walkerin viimeistelemän 3-0-osuman.

Ottelun ratkaisuun vaikutti myös jäähyboksi. Tai Nashvillen kannalta sieltä pois pysyminen. Vladimir Orszaghin toisessa erässä saama estämisjäähy jäi Predatorsin ainokaiseksi, kun Toronto puolestaan kulutti jäähypenkkiä kymmenen kaksiminuuttisen, sekä Ed Belfourin kymmenminuuttisen edestä. Turhautunut Leafs-veskari kävi protestoimassa Nikolai Antropovin korkeasta mailasta saamaa rangaistusta liian voimakkaasti.

Nashville Cale Hulse oli ottelusta hyllytettynä telottuaan Ottawan Peter Schaeferia poikittaisella mailalla.

Islanders ja Bruins pistejakoon

Long Islandilla päädyttiin 4-4-tasapeliin Islandersin ja Boston Bruinsin välillä. Joukkueet aloittivat maalinteon vauhdilla ja ensimmäisen erän jälkeen tilanne oli jo 3-2 Islesille. Tasalukemin pelatun toisen erän jälkeen saarelaiset johtivat ottelua 4-3, mutta kolmannen erän viime minuuteilla Don Sweeney tasoitti ottelun.

Mike Peca teki ottelussa kaksi osumaa. Syöttäjinä kunnostautuivat kahdesti Mark Parrish, Shawn Bates sekä Dave Scatchard. Bostonin tehomies oli Brian Rolston, joka takoi tilastoihin tehot 1+3.

Bruins pääsi yrittämään jatkoajan loppuhetkillä ylivoimamaalia Kenny Jönssonin saatua kampitusjäähyn. Maalia ei kuitenkaan nähty vaan pisteet jaettiin 4-4-tuloksella.

Sabresille hieno voitto

Buffalo Sabres haki selvän 4-1-voiton käytyään Tampa Bayn vieraana Floridassa. Kolmanteen erään lähdettäessä Sabres johti ottelua Maxim Afinogenovin ja Alexei Zhitnikin avauserässä iskemillä maaleilla. Päätöserän aluksi Lightning-hyökkääjä Brad Richards kavensi, mutta Miroslav Satanin ylivoimamaali katkaisi lopullisesti takaa-ajon. Loppulukemat löi tyhjään maaliin Vaclav Varada.

Osa ottelun ratkaisusta nähtiin tolppien välissä, sillä Buffalon Martin Biron pystyi peräti 30 torjuntaan. John Grahame puolestaan ei ollut aivan terävimmillään, ja torjui 24 laukauksesta 21.

Grahame oli ottelussa myös tappelussa toisen erän lopussa. Vaclav Varada taklasi Grahamea kulmassa, josta Salamien veskari kimpaantui ja tappelu oli valmis. Taistoon sekaantunut Brad Lukowich joutui tilanteesta suihkuun.

Sabres katkaisi pitkän ikävän putkensa, sillä joukkueen edellinen vierasvoitto nähtiin tammikuun 18. päivä, jolloin joukkue kellisti Phoenixin.

Lightning menetti ottelusta hyökkääjä Ruslan Fedotenkon sairastuvalle. Fedotenko loukkasi oikean käden keskisormensa.

Walz Bluesin kaatajana

Minnesota Wild otti kotonaan 3-1-voiton St. Louis Bluesista. Voiton takasi avauserän kahdella osumallaan Wes Walz. Voittomaaliksi jääneen 2-0-osuman toiseksi syöttäjäksi merkittiin Antti Laaksonen. Suomalainen teki esityön myös ottelun viimeiseen osumaan, jonka teki kolmannessa erässä alivoimalla Filip Kuba.

Ottelun loppuhetkillä tunteet kiehahtivat kun pelin ratkaissut Walz taklasi Keith Tkachukia. Tkachuk löi tämän jälkeen Walzia mailalla ja lähti ennenaikaisesti suihkuun tuomarin tulkittua iskun tahalliseksi vahingoittamisyritykseksi.

Royn torjunnat masensivat Rangersin

Patrick Roy torjui Coloradolle 4-1-voiton Rangersista. Ainoastaan Eric Lindrosin yllättämäksi tullut Roy torjui peräti 37 laukausta voitokkaassa ottelussa. Toisessa päässä Mike Dunham venyi 20 torjuntaan.

Avalanchen ruotsalaistähti Peter Forsberg jatkoi syöttöjuhliaan myös viime yön ottelussa. Forsberg jakoi syötöt kolmeen Avsin neljästä maalista. Eniten Foppa auttoi Milan Hejdukia, joka iski ruotsalaisen syötöistä kiekon kaksi kertaa Dunhamin selän taakse. Hejduk on nyt tehnyt maaleja seitsemässä perättäisessä ottelussa. Coloradosta maalinteossa onnistuivat myös Alex Tanguay sekä Derek Morris.

Riku Hahl vastasi ottelun suomalaispanoksesta pelaten 14 minuuttia. Hahl oli jäällä Rangersin ainokaisen aikana ja istui yhden kaksiminuuttisen.

Maali erässä piti Chicagon loitolla

Dallas Stars otti kyseisellä reseptillä 3-0-vierasvoiton Chicagosta. Joukkueen osumista ensimmäisen ja kolmannen iski Mike Modano. Toisen erän maalista vastasi Scott Young jo erän ensimmäisellä minuutilla. Dallasin maalilla nilkkavaivaista Marty Turcoa paikannut Ron Tugnutt pelasi nollapelin torjuen 20 laukausta.

Modanon maaleista jälkimmäiseen sai syöttöpisteen Starsin suomalaishyökkääjistä Jere Lehtinen. Niko Kapanen jäi tällä kertaa tehopisteittä.

Chicagon Alexander Karpovtsev oli sivussa kasvovamman takia.

Canucks mätti Blue Jacketsin nurin

Vancouver Canucks otti suurinumeroisen 7-2-voiton Columbuksesta. Ottelu oli Canucksille jo kolmastoista perättäinen ilman tappiota. Isännät näyttivät kaapin paikan jo avauserässä, jonka jälkeen tilanne oli jo 3-0. Maaleista vastasivat Mats Lindgren, Brendan Morrison sekä Todd Bertuzzi. Lindgrenin osuman syötti Sami Salo.

Ottelun tehomiehistä kolme oli ylitse muiden. Markus Näslund sekä Todd Bertuzzi tekivät ottelussa tehot 2+2, Brendan Morrison puolestaan 1+3. Columbuksen molemmissa maaleissa oli mukana norjalaishyökkääjä Espen Knutsen tehoillaan 1+1.

Lasse Pirjetä pelasi 10 minuuttia ja tehotilastoihin jäi luvuksi -1. Sami Salo keräsi 22 minuutissa yhden syöttöpisteen. Jarkko Ruutu istui rangaistusaitiossa 9 minuuttia ja jäällä mies oli seitsemän minuuttia. Jäähyjen värittämässä ottelussa Ruutu tappeli Columbuksen David Lingin kanssa.

» Lähetä palautetta toimitukselle