HPK:lle viides tsekki - Sicak sopimukseen

LIIGA / Uutinen
HPK allekirjoitti tänään yksivuotisen sopimuksen Vladimir Sicakin kanssa ja näin seuran ulkolaiskiintiö on täynnä sekä joukkue lähes kasassa uutta liigakautta varten. Sicak täydentää HPK:n tsekkinelikon viisikoksi.

Vladimir Sicak on 20-vuotias Ceske Budejovicen kasvatti, 179-senttinen ja 87 kiloinen vasemmalta laukova puolustaja. Sicak debytoi extraliigassa Budejovicen paidassa jo kaudella 97-98, siis vain juuri ja juuri 17-vuotiaana. Hän pelasi tuolloin runkosarjassa 15 ottelua tehoilla 0+2. Samana keväänä -98 hän kuului myös Tshekin alle 18-vuotiaiden EM-joukkueeseen, jossa olikin joukkueen tehokkain puolustaja yhdessä NHL:ääkin nähneen Petr Svobodan kanssa. Pojan tehot olivat 6 ottelussa 1+2 ja tehotilasto +5.

Kesällä 1998 junioriliiga WHL:n Medicine-Hat Tigers varasikin Sicakin koko Import Draftin ensimmäisenä pelaajana. Taakse jäi monta tuttua nimeä. Sicak aloitti kauden 98-99 Budejovicessa, jossa pelasi säännöllisesti syyskaudella 25 ottelua tehoilla 1+1. Tuolloinkaan kaveri ei ollut edes täyttänyt vielä 18 vuotta. Sicak oli myös nuorten maajoukkueen mukana sen valmistautuessa Kanadassa pelattuihin MM-kisoihin, mutta hän ei mahtunut "ali-ikäisenä" lopulliseen kisamiehistöön. Jokatapauksessa Sicak siirtyi kevätkaudeksi WHL:ään, jossa pelasi reilut 30 ottelua tehoilla 1+9. Jo tällöin poika oli tehnyt vaikutuksen Atlantan organisaatioon, mutta jostain syystä häntä ei kuitenkaan varattu. Oudoksi tilanteen tekee kuitenkin se, että jo syksyllä ennen kauden alkua, siis vain muutama kuukausi NHL Draftin jälkeen Atlanta teki pojan kanssa sopimuksen. Sicak vieraili myös Atlantan leirillä, mutta palasi kuten oli suunniteltu takaisin Medicine-Hatin-joukkueeseen.

Kausi 99-00 oli Sicakille menestys. 72 ottelua, tehot 7+27, valinta joukkueen ahkerimmaksi pelaajaksi, parhaaksi puolustajaksi sekä MVP:ksi. Lisäksi hän oli yleisön suosikki ja joukkueensa ehdokas WHL:n vuoden pelaajaksi. Kutsua Ruotsin MM-kisoihin ei kuitenkaan tullut tai sitten Sicak oli kieltäytynyt kunniasta. Syksyllä 2000 oli sitten edessä Atlantan harjoitusleiri ja kaksi ottelua Trashersin paidassa syyskuun alussa. Siis 2 ottelua, tehot 0+2. Tämän jälkeen syyskuun puolivälissä Sicak siirrettiin Orlandoon ja sieltä edelleen ECHL:n Greenvilleen, jossa meni syyskausi. Reilut 30 ottelua, tehot 4+6. Vuoden vaihtuessa vaihtui myös Sicakin osoite, sillä kaveri sai kutsun takaisin Orlandoon, jossa pelasikin yli 30 runkosarjaottelua, tehot 1+3. Pudotuspeleissä mies ei kuitenkaan päässyt pelaamaan. Orlando voitti mestaruuden, mutta seura kuten myös koko liiga lakkautettiin pian sen jälkeen.

Vladimir Sicakia pidetään hyvin liikuvana ja ketteränä puolustajalupauksena, jolla on ollut paljon käyttöä myös erikoistilainteissa. Hän on pelannut paljon ylivoimaa niin ECHL:ssä kuten myös IHL:ssä. Sicakin asennetta harjoitteluun pidetään erinomaisena ja miehen eteenpäin pyrkivyys oli yksi tärkeä asia Atlantan kiinnostuksen heräämisessä. Jo ennen viime kauden alkua miehellä ennusteltiin hyvää uraa farmisarjatasolla. Sicakin koko on nähty esteenä hyppäykselle NHL-kaukaloihin. Pieneksi puolustajaksi Sicak pystyi kuitenkin jo ensimmäisellä ammattilaiskaudellaan monenlaiseen rooliin, josta hänelle on myös annettu tunnustusta. Hän pelasi IHL:ssäkin sekä puolustavassa että hyökkäävässä roolissa parantaen USA-lähteiden mukaan huimasti esityksiään koko kauden ajan. Sicak oli pelaaja, jonka Orlandon kannattajat olisivat mielellään nähneet joukueessa myös jatkossa.

» Lähetä palautetta toimitukselle