TAP - KAL
VGK - MIN 1.00
FLA - SJS 2.00

HPK-pakistoon lisää voimaa

LIIGA / Uutinen
HPK on tehnyt jatkosopimukset Marko Tuulolan ja Aleksi Laakson kanssa. Sen lisäksi joukkueeseen liittyy Ässissä viime kaudella pakitellut Juho Mielonen.

HPK:n paidassa tulevana syksynä jo 12. kautensa aloittava konkaripuolustaja Marko Tuulola sorvasi nimensä yksivuotiseen jatkosopimukseen. Myös jatkossa SM-liigan ikänestorina tunnetuksi tuleva 41-vuotias Tuulola napautti päättyneellä kaudella pelaamissaan 60 runkosarjaottelussa tehot 6+14, joilla hän oli joukkueen kolmanneksi tehokkain puolustaja.

Tuulolan lisäksi myös tammikuun siirtotakarajalla Bluesista lainalle tullut Aleksi Laakso, 22, jatkaa hämeenlinnalaisjoukkueen riveissä. Peräti kolmivuotiseen jatkosopimukseen nimensä pistänyt Laakso tekaisi kolme syöttöpistettä pelaamissaan 16 ottelussa vakuuttaen sen myötä niin HPK:n seura- kuin valmennusjohdonkin valmiilla otteillaan.

– Aleksi antoi hyvät näytöt viime kaudella Hämeenlinnassa. Ja selvää on, että hänen taitavuutensa on huomattu muuallakin, onhan hän tällä hetkellä Jukka Jalosen EHT-ryhmässä. Hän on erittäin motivoitunut ja valmis kohtaamaan haasteet ennen kaikkea fysiikkapuolella, HPK:n päävalmentaja Ari-Pekka Selin kertoo.

– "Tuuski" on kokenut, tasokas pelaaja. On hyvä saada hänet joukkueeseen, sillä kokemusta on huima määrä. Tuuski on erittäin motivoitunut ensi kaudesta, Selin jatkaa.


Marko Tuulolaa ei ikä paina.

Porseland muille maille – Mielonen tilalle

Kolmas HPK:n kanssa sopimuksen solminut puolustaja on puolestaan Ässissä varsin repaleisen viime kauden vetänyt Juho Mielonen. Patapaidassa pelaamiensa yhteensä 12 SM-liigan runkosarja- ja pudotuspelikamppailun lisäksi 25-vuotiaalle Mieloselle kertyi pelejä niin HIFK:n kuin Ruotsin Allsvenskan-joukkue Mora IK:n sotisovista.

1+1-vuotisen pelaajasopimuksen tehnyt Mielonen on HPK:n päävalmentajan pestin keväällä vastaanottavalle Selinille tuttu kaveri jo vuosien takaa, sillä miesten urat ovat kohdanneet toisensa, niin SaPKon, Ilveksen kuin SaiPassa vietettyjen kausien aikana.

– Valmensin Juhoa pari vuotta sitten ja tunnen hänet erittäin hyvin. Näytöt puhuvat puolestaan.

Sen sijaan Mathias Porselandia, 25, ei enää tulevalla SM-liigakaudella 2012–2013 HPK:n takalinjoilla nähdä. Porseland jätti käyttämättä sopimuksessaan olleen option, joten 29 (10+19) tehopistettä päättyneellä sesongilla ritaripaidassa pelaamissaan 59 ottelussa takonut puolustaja tähyilee jatkossa muille maille vierahille.

Sopimusuutisen lisäksi HPK toi julki uransa kuluneeseen kauteen lopettaneen Jukka-Pekka Laamasen siirtymisen seuran toimiston puolelle myyntipäälliköksi sekä Heikki Veteläisen nimittämisen markkinointijohtajaksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle