HPK ja Pelicans kohtaavat Tallinnassa - "Haluamme olla toiminnassamme innovatiivisia edelläkävijöitä"

LIIGA / Uutinen
HPK ja Pelicans kohtaavat tammikuussa hieman erilaisessa ympäristössä.
Kuva © Aleksi Manninen aleksi.manninen@jatkoaika.com
Tulevalla liigakaudella pelataan HPK:n ja Pelicansin välillä historiallinen ottelu, kun joukkueet kohtaavat virallisessa runkosarjaottelussa Tallinnassa.

Liigan ensimmäinen ulkomailla pelattava ottelu järjestetään 27.1.2018 Tondiraba Areenalla, Tallinnassa. Ottelussa siis ratkotaan Hämeen herruutta, kun jäälle luistelevat HPK ja Pelicans. 

− Haluamme olla toiminnassamme innovatiivisia edelläkävijöitä ja ennen kaikkea tarjota kannattajillemme ainutlaatuisia kokemuksia, Pelicansin toimitusjohtaja Tomi-Pekka Kolu kommentoi asiaa Pelicansin tiedotteessa.

− Tätä on valmisteltu kaikessa hiljaisuudessa jo hyvä tovi ja olemme todella tyytyväisiä, että nyt voimme alkaa tosissaan rummuttamaan tätä.

HPK:n puolella ollaan niin ikään tyytyväisiä tapahtumaan ja sen vaikutuksiin.

− Lähdemme innolla mukaan Tallinnaan. Käynnistimme Pelicansin kanssa viime kaudella hyvän yhteistyön Hämeen Herruus -kamppailun osalta, kommentoi HPK Liiga Oy:n toimitusjohtaja Antti Toivanen seuran tiedotteessa.

− Molemmat seurat kehittävät aktiivisesti toimintaansa ja olikin helppo ratkaisu sanoa kyllä tälle matkalle.

Myös Liigan puolella ollaan tyytyväisiä tähän tempaukseen.

− Me suhtaudumme tähän erittäin positiivisesti. On markkinallisesti tärkeää, että Liiga näkyy Suomen rajojen ulkopuolella ja tämä on erittäin hieno veto, Liigan kilpailutoimenjohtaja Arto I. Järvelä iloitsi. 

Järvelä on käynyt jo järjestäjien kanssa tutustumassa areenan puitteisiin. 

− Puitteet olivat hienot ja kaikki fasiliteetit a-luokkaa. Pelaajille kyseessä ainutlaatuinen tilaisuus päästä pelaamaan Liigaa ulkomaille, mikä tuo lisäjännitettä ja uusia ulottuvuuksia itse peliin. Odotan hienoa tapahtumaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle