Hokki solmi jatkosopimuksia - Mattila jatkaa Kajaanissa

MESTIS / Uutinen
Mattila tuulettelee myös ensi kaudella Hokki-paidassa.
Kajaanin Hokki tiedotti perjantaina solmineensa ensi kauden kattavat jatkosopimukset neljän viime kauden hopeajoukkueen pelaajansa kanssa.

Hokki-paidassa jatkajista isoin nimi on puolustaja Risto Mattila, joka oli päättyneellä kaudella joukkueen tehokkain puolustaja pistein 7+23. Alkava kausi on Mattilalle kolmas linnapaidassa.

− Mattilan sopimuksen myötä puolustuksen runko on kasassa ja meillä on jo viisi sopimuspuolustajaa kiinnitettynä ensi kaudeksi. Joukkue rakentuu hyvää vauhtia ja näillä tehdyillä sopimuksilla saamme jatkuvuutta viime kauden hopeajoukkueeseen, kommentoi Hokin päävalmentaja Jari Laukkanen seuran verkkosivuilla.

Mattilan lisäksi Kajaanissa jatkavat hyökkääjät Heikki Klemetti, Jarkko Harjula ja Christoffer Seppelin. Kuhmolaislähtöinen Klemetti on kuulunut Hokin organisaatioon jo pidemmän aikaa, viime kaudella loukkaantumisista kärsineelle Harjulalle kausi on toinen, ja Seppelinille kolmas Hokissa.

− Seppelin ja Klemetti ovat olleet kaksi kautta valmennuksessani ja sen osalta tuttuja pelaajia itselleni. Harjula on vielä kirjoittamaton kortti Mestiksessä, koska viime kausi meni loukkaantumisten takia pilalle. Terveenä ollessaan saamme Harjulasta fyysisen ja hyvin liikkuvan oikealta puolelta pelaavan alaketjujen työmyyrän, kertoi Laukkanen.

Nyt julkistettujen sopimusten myötä Hokilla on sopimukset kahden maalivahdin, viiden puolustajan ja seitsemän hyökkääjän kanssa Mestis-kaudelle 2016-2017.

» Lähetä palautetta toimitukselle