Hokki julkaisi kovan tusinan sopimuksia

MESTIS / Uutinen
Kolmanteen Mestis-kauteensa valmistautuva Kajaanin Hokki julkisti perjantaina ensimmäiset sopimuksensa tulevalle kaudelle. 12 sopimuspelaajan joukossa on niin viime kaudella linnapaidassa pelanneita kuin uusia tulokkaitakin. Uusista tulijoista nimekkäimpiä ovat viime kaudella Hermeksessä pelanneet Eerikki Koivu ja Antti Räikkönen sekä Kärpissä kiekkoillut Tommi Paakkolanvaara.
haastattelu

Manageri Hakkaraisen mietteitä
[lue lisää]

Hokki saa uusia pelimiehiä jokaiselle pelipaikalle. Toistaiseksi ainoan maalivahtisopimuksensa Hokki on tehnyt viime kaudella Suomi-sarjan Jeppiksessä pelanneen Ville Ranta-ahon kanssa. Vuonna 1984 syntynyt Ranta-aho vartioi pietarsaarelaisjoukkueen maalia 20 ottelussa torjuntaprosentilla 91,64. Maaliin livahti 2,58 laukausta ottelua kohden. Pietarsaaressa syntynyt Ranta-aho suorittaa Hokissa pelaamisensa ohella varusmiespalveluksen Kainuun Prikaatissa.

Koivu nimekkäin puolustaja

Puolustajaosastolle Hokki kiinnitti tässä vaiheessa neljä pelaajaa. Omat kasvatit Antti Halonen ja Mikko Saavinen jatkavat linnapaidoissa, uusina pelaajina Hokin takalinjoilla nähdään Kärpistä siirtyvä Antti Ylönen sekä Hermeksestä tuleva Eerikki Koivu.

1982 syntynyttä ikäluokkaa olevat Antti Halonen ja Mikko Saavinen ovat kiekkoilleet Hokissa kahtena edellisenäkin kautena. Halonen keräsi tililleen tällä kaudella viisi maalia ja kahdeksan maalisyöttöä tehotilastolukeman oltua -3. 116 minuutin verran jäähyaitiossa istunut Halonen valittiin tällä kaudella myös Hokin parhaaksi puolustajaksi. Pudotuspeleissä pisteittä jäänyt Halonen jäi tehotilastossa lukemaan -2.

Neljä maalia ja viisi maalisyöttöä merkkauttaneen Saavisen kautta varjosti ranneleikkaus. Mies toipui kuitenkin pudotuspeleihin, joissa heilutti maaliverkkoa kerran. Saavisen tehotilasto jäi nollaan niin runkosarjassa kuin pudotuspeleissäkin.

Vuonna 1983 syntynyt Antti Ylönen kiekkoili tällä kaudella Kärppien liigajoukkueen paidassa yhden runkosarjaottelun verran. Muuten kausi kului A-nuorten liigassa, jossa mies iski 41 ottelussa yhden maalin ja antoi neljä maalisyöttöä.

Puolustajaosaston nimekkäin kiinnitys Eerikki Koivu pelasi pronssijoukkue Hermeksen paidassa huikean kauden. 40 ottelussa Koivu iski viisi maalia ja antoi 13 maalisyöttöä. Miehen huikea tehotilastolukema +33 oli koko sarjan paras. Kahdeksassa pudotuspeliottelussa Koivu iski yhden maalin ja antoi yhden maalisyötön. Tehotilasto jäi kaksi maalia plussan puolelle. Koivu valittiin myös Jatkoajan Mestis-toimituksen ykköstähdistökentälliseen.

Seitsemän hyökkääjän joukossa kolme uutta tulokasta

Seitsemän hyökkääjän joukkoon mahtuu neljä jatkavaa ja kolme uutta nimeä. Vanhoista kasvoista jatkavat kapteeni Kimmo Happo, Niko Papinaho, Juho-Tuomas Appel sekä Jani Tuppurainen. Uusia kasvoja kajaanilaisjoukkueessa ovat Oulusta siirtyvät Ismo Käsmä ja Tommi Paakkolanvaara sekä Kokkolasta tuleva Antti Räikkönen.

haastattelu

Kapteeni Hapon yhteenveto päättyneestä kaudesta

[lue lisää]

Kimmo Happo iski viime kauden runkosarjassa kuusi maalia ja antoi kymmenen maalisyöttöä. Tehotilastolukema jäi seitsemän maalia pakkaselle. Pudotuspeleissä 25-vuotias Happo jäi pisteittä, tehotilastolukema jäi jälleen miinukselle (-5).

Viime kaudella ensimmäisen kautensa Kajaanissa kiekkoillut Niko Papinaho iski runkosarjassa tehot 5+13. Tehotilastolukema jäi Hapon tavoin seitsemän maalia pakkaselle. Pudotuspeleissä Papinahon tilastoihin merkittiin yksi maali.

Papinahon tavoin viime kaudella ensiesiintymisensä Hokki-paidassa tehnyt Juho-Tuomas Appel iski runkosarjassa tehot 11+14. Hyvän kevään pelannut Appel sai pudotuspeleissä tililleen yhden syöttöpisteen.

Neljäs tuttu kasvo hyökkääjien joukossa on Jani Tuppurainen, joka saalisti runkosarjassa tehot 13+22. Tuppuraisen tehotilastolukema +13 oli koko joukkueen paras. Pudotuspeleissä Tuppurainen maalasi kahdesti tehotilastolukeman jäädessä yhden maalin miinukselle.

Vuonna 1984 syntynyt Ismo Käsmä pelasi viime kaudella Kärppien paidassa A-nuorten SM-liigaa. Runkosarjassa tehot 6+6 ja pudotuspeleissä tehot 1+0 iskenyt Käsmä suorittaa Kajaanissa myös varusmiespalveluksen.

1983 syntynyt Tommi Paakkolanvaara kiekkoili Kärppien liigajoukkueessa yhdeksän runkosarjaottelua ja yhden playoff-ottelun. Suomen mestaruutta kauden päätteeksi juhlinut Paakkolanvaara pelasi A-Kärpissä huikean kauden. 34 runkosarjaottelussa mies iski tehot 20+26 ja viidessä pudotuspeliottelussa tehot 2+2. Molemmat suoritukset oikeuttivat Kärppien sisäisen pistepörssin voittoon. Runkosarjan tehotilastolukema oli +34 ja pudotuspelien +4. Myös nämä lukemat olivat Kärppien parhaat.

Vuonna 1980 syntynyt Antti Räikkönen kiekkoili viime kauden Hermeksessä. Tamperelaislähtöinen Räikkönen saalisti runkosarjassa 16 maalia ja 16 syöttöpistettä. Pudotuspeleissä Räikkönen jäi yhteen syöttöpisteeseen.

Hokki valitsi myös kauden parhaat pelimiehet

Perjantaina päättäjäisiään viettänyt Hokin joukkue palkitsi viisi pelaajaa kauden saavutuksista:

Kauden tehokkain: Tomi Mustonen

Paras hyökkääjä: Jean-Philippe Paré

Paras puolustaja: Antti Halonen

Kauden kehittynein: Jarkko Heikkinen

Paras pelaaja: Jani Tuppurainen

» Lähetä palautetta toimitukselle