Hokki jatkoi kahden hyökkääjän sopimuksia

MESTIS / Uutinen
Seppelin pelasi päättyneellä kaudella uransa tehokkaimman kauden.
Kuva © Antti Varonen
Christoffer Seppelin ja Niklas Sundfors jatkavat Hokin riveissä ensi kaudellakin.

Neljännen kautensa kajaanilaisryhmässä aloittava Christoffer Seppelin pelasi päättyneellä kaudella uransa tehokkaimman kauden. 23-vuotias hyökkääjä viimeisteli 50 runkosarjaottelussa tehot 10+7 ja kahdeksassa karsintaottelussa pistepussi karttui vielä kuudella tehopisteellä.

− Seppelinin kokonaisvaltainen pelaaminen on kehittynyt vuosi vuodelta Hokissa. Hän on ikiliikkuja ja peräänantamaton taistelija, joka pääsee tarvittaessa vastustajan ihon alle. Ensi kaudella on "Sepen" vuoro ottaa kehitysaskelia eteenpäin myös tuloksenteon muodossa, kommentoi Hokin päävalmentaja Jari Laukkanen.

− Maalintekotehokkuus on asia, jonka on selkeästi parannuttava, sillä maalipaikkoja siunaantuu hänelle jokaisessa pelissä loistavan liikkeen ansiosta. Kun tätä osa-aluetta saadaan kehitettyä samaan malliin kuin kokonaisvaltaista peliä aiemmin, niin hänen mahdollisuudet siirtyä liigatasolle paranevat entisestään

Niklas Sundfors siirtyi Hokkiin joulukuussa Sportin A-nuorista. 21-vuotias hyökkääjä viimeisteli kajaanilaisryhmässä 24 ottelussa tehot 1+2.

− Sundfors aloitti tammikuussa pelit Hokissa erittäin hyvin: jaksoi luistella, liikkua ja kamppailla illasta toiseen Mestiksen vaatimalla tasolla. Armeijan aamut alkoivat selkeästi painaa kevättä kohti mentäessä ja pelaaminen muuttui sen myötä vaikeaksi. Hän on pelitaitava, suoraviivainen ja nopeajalkainen sentteri, Laukkanen kuvaili.

Hokilla on nyt sopimukset 15 pelaajan kanssa.

» Lähetä palautetta toimitukselle