Hokki ja Hermes vaihtokaupoilla - Rajala palaa Kajaaniin

MESTIS / Uutinen
Rajala esiintyi Hermeksessä tehokkaasti.
Kuva © Timo Savela
Hokki ja Hermes tekivät vaihtokaupan, jossa hyökkääjä Ville Rajala siirtyy Kajaaniin ja puolustaja Ville Vittaniemi Kokkolaan.

Urallaan aiemmin kolmella kaudella Hokkia edustanut hyökkääjä Ville Rajala siirtyy loppukaudeksi kajaanilaisjoukkueeseen. Kuluvalla kaudella 26-vuotias laitahyökkääjä on kiekkoillut Hermeksessä, jossa hän tehtaili 32 ottelussa tehot 10+16.

− Rajala on itselleni tuttu pelaaja, yhteistä historiaa meillä on Kärppien A-junioreista, jossa valmensin miestä parinkin kauden verran. Hyvä että saatiin mies joukkueeseen, kun meillä on tuota hyökkääjän tarvetta ollut, kommentoi Hokin päävalmentaja Jari Laukkanen.

Hermes saa puolestaan vaihdossa takalinjoilleen nuoren Ville Vittaniemen. 21-vuotias puolustaja on tällä kaudella pelannut Mestiksessä 17 ottelua, joissa pistetili on karttunut yhdellä syöttöpisteellä.

− Vittaniemelle hyvä siirto ja mahdollisuus, on kuitenkin jäänyt pieneen rooliin tuossa meidän pakistossa. Uskoisin että Vittaniemellä on nyt hyvä paikka näyttää, että hän on Mestis-tason puolustaja, Laukkanen totesi.

Pidemmän aikaa Hokissa kiekkoilleet kärppäpelurit Aku Kestilä, Sami Anttila ja Taneli Siikaluoma sekä maalivahti Sami Väliharju jatkavat joukkueessa. Lisäksi Kärppien matkassa ollut puolustaja Aleksi Mäkelä palaa kajaanilaisjoukkueen vahvuuteen.

− Kärppien suuntaan iso kiitos, että näkivät Hokin näille pelaajille parhaaksi paikaksi kehittymiselle myös loppukauden osalta. Väliharjusta myös iso kiitos, kun pystyivät irrottamaan meille maalivahdin, kun siihen oli meillä selkeää tarvetta Lehtosen kauden päätyttyä pari viikkoa sitten, Laukkanen kiitteli.

» Lähetä palautetta toimitukselle