Hokille paluumuuttajia ja uusi nimi hyökkäykseen - Hiltunen ja Kouvalainen Kajaaniin

MESTIS / Uutinen
Kouvalainen pelasi tehokkaan kauden Keuruulla.
Kajaanin Hokin hyökkäyskalusto vahvistuu tuntuvasti, kun Timo Hiltunen, Pasi Kouvalainen, Teemu Huttu ja Anton Ollikainen siirtyvät linnapaitaan.

Pasi Kouvalainen siirtyy Kajaaniin KeuPasta, jossa kiekkoili kaksi edelliskautta. Urallaan KalPassa 27 Liiga-otteluakin pelannut Kouvalainen tehtaili keuruulaisjoukkueessa päättyneellä kaudella 44 runkosarjaottelussa tehot 7+30 ja oli joukkueen ykköspistemies. Pudotuspeleissä 24-vuotias laitahyökkääjä iski 11 ottelussa pisteet 3+3.

IPK-kasvatilla on myös aiempaa kokemusta Hokista, sillä pelasi joukkueessa 17 ottelua kaudella 2013-14.

− Kouvalainen on itselleni tuttu pelaaja muutaman vuoden takaa Kuopiosta. On kehittynyt tasaisesti molempina Mestis-vuosina Keuruulla ja ensi kaudella on todellisen läpimuorron vuoro Kajaanin Hokissa. Hän tulee olemaan kärkiketjujen laitahyökkääjä, kommentoi Hokki-luotsi Jari Laukkanen.

Jukureista Hokkiin siirtyvä Timo Hiltunen on pelannut myös aiemmin Hokissa kaudella 2013-14, jolloin hän viimeisteli 56 ottelussa tehot 19+17 ja tuli valituksi Mestiksen vuoden tulokkaaksi. Kaksi Mestis-mestaruutta Jukureissa saavuttanut KalPa-kasvatti iski päättyneellä kaudella mikkeliläisryhmässä 40 ottelussa tehot 12+12.

− Hiltunen palaa kahden Mestis-mestaruuden voittaneena pelaajana takaisin Kajaaniin. Hiltunen on erinomainen maalintekijä ja ylivoimapelaaja, joka pystyy terveenä ollessaan tekemään yli 20 maalia ensi kaudella, Laukkanen arvioi.

Huttu palaa Kajaaniin

Teemu Huttu kiekkoili päättyneen kauden Hermeksessä, jossa 47 ottelussa syntyivät tehot 16+19. Kiiminkiläislähtöinen hyökkääjä on edustanut myös Hokkia aiemmin kaudella 2012-13, jonka jälkeen Mestis-kokemusta on karttunut Hermeksen lisäksi SaPKon ja KeuPan miehistöistä.

− Huttu on kokenut Mestiksen kärkiketjujen sentteri, jonka tulon myötä keskushyökkääjäosastomme on valmis ensi kaudeksi. Hän on pelaaja, joka pystyy keskikaistalta tekemään niin peliä kuin myös maaleja, kertoi Laukkanen.

Täysin uutena kasvona kajaanilaisjoukkueeseen liittyy 23-vuotias Anton Ollikainen. Hämeenlinnalaislähtöinen hyökkääjä pelasi viime kaudella TUTOssa, jossa keräsi 39 ottelussa tehot 6+7. Ollikaiselta löytyy kokemusta Mestiksestä myös Peliitoista.

− Ollikainen on pelaaja, jonka olisin halunnut jo vuosi sitten Kajaaniin. Terävä ja nopea liikkeissään jäällä, jonka takia sopii erinomaisesti liikkuvaan pelitapaamme. Monikäyttöinen kahden suunnan laitahyökkääjä, joka pystyy pelaamaan hyökkäysketjuissa roolissa kuin roolissa, Laukkanen totesi.

Sopimuksista Ollikaisen pahvi on kaksivuotinen, muiden kontrahdit ovat yhden vuoden mittaiset. Päävalmentaja Laukkasen mukaan joukkue on nyt yhtä hyökkääjää vaille valmis.

− Joukkueen hyökkäyspää on nyt myös näiden tehtyjen sopimusten myötä loppusilausta vaille valmis. Iso kiitos jälleen kerran pelaajakoordinaattori Joonas Karjalaiselle erinomaisesti tehdystä työstä joukkueen rakentamisen ja kasaamisen osalta. Ainoastaan yksi kärkiketjun laitahyökkääjän paikka on enää auki ja Joonaksella on tarvittaessa koko kesä aikaa etsiä siihen ruutuun meille sopiva pelaaja, Laukkanen sanoi.

» Lähetä palautetta toimitukselle