Hilden Hämeenlinnaan, Väisäselle jatkoa

LIIGA, MESTIS / Uutinen
Hämeenlinnan Pallokerho on kiinnittänyt ensi kauden joukkueeseensa kaksivuotisella sopimuksella Hermeksessä menneellä kaudella pelanneen laitahyökkääjä Antti Hildenin. Myös laituri Hannu Väisänen jatkaa HPK:ssa.

Hilden on Ilves-kasvatti ja pelannut neljän kauden ajan SM-liigaa tupsukorvien riveissä. Kaksi edellistä kautta Hildenillä ovat kuluneet Mestiksessä, Sportin ja Hermeksen joukkueissa. Menneellä kaudella rajuotteinen laituri oli Kokkolassa pelatessaan Mestiksen toiseksi paras pistemies.

SM-liigassa Hildenin rooli oli aiemmin nelosketjun ärsyttäjä ja taklaaja. Mestiksessä Antti on kuitenkin nostanut profiiliaan ja kehittynyt Hermeksessä huomattavasti monipuolisemmaksi pelaajaksi. Hilden sai hienosta kaudestaan palkinnoksi valinnan sekä Jatkoajan että Jääkiekkoliiton tähdistökentälliseen.

Laitahyökkääjä Väisänen siirtyi Kerhoon edelliskauden kynnyksellä Kiekko-Vantaasta. Hänen sopimuksensa HPK:n kanssa on yksivuotinen. Sitä ennen vikkelä ja sinnikäs laituri oli ehtinyt kokeilla liigavauhtia sekä HIFK:ssa että Lukossa. Väisänen pääsi HPK:ssa suureen rooliin ja valmentaja Jukka Jalosen suosioon. Tulostakin tuli 56:ssa ottelussa seitsemäntoista pisteen verran.

» Lähetä palautetta toimitukselle