HIFK:n Tyrväinen yritti livahtaa kurinpitokäsittelystä, Liigan toimitusjohtaja puuttui peliin

LIIGA / Uutinen
Tyrväinen yritti teloa Kristian Vesalaisen.

Liigan kurinpitodelegaatio antoi HIFK:n Juhani Tyrväiselle kuuden ottelun pelikiellon poikittaisesta mailasta Kärppien Kristian Vesalaiseen. Delegaatio totesi päätöksessään, ettei ottelun otteluvalvoja tai päävideotuomari nähnyt tilannetta tapahtumahetkellä. 

Liigan toimitusjohtaja Riku Kallioniemellä oli mahdollisuus ottaa 48 tuntia tapauksen jälkeen tilanne kurinpidon käsittelyyn. Tyrväinen väitti lausumassaan toisin. Hänen tulkintansa mukaan tapausta ei olisi voinut ottaa kurinpitokäsittelyyn, sillä otteluvalvoja tai päävideotuomari ei sitä tehnyt. Juuri Kallioniemen ulostulo toi teon kurinpidon pöydälle. Näyttää siltä, että ponnin Kallioniemen ratkaisulle syntyi sosiaalisessa mediassa, eritoten mikroblogipalvelu Twitterissä, jossa Tyrväisen iskun näyttänyt lyhytvideo levisi viikonloppuna tehokkaasti.

Delegaation päätöksessä suomitaan Tyrväisen tekoa kovin sanoin. Siinä todetaan muun muassa, ettei teko kuulu millään tavoin jääkiekkoon ja siitä aiheutui erittäin suuri loukkaantumisriski. Siitä huolimatta panna ei ole enempää kuin kuusi ottelua.

Lausunnossaan Liigan kurinpitodelegaatio kuitenkin toteaa, ettei Vesalainen loukkaantunut tilanteessa, eikä Tyrväisellä ole mainittavaa historiaa kurinpidollisista teoista. Jos Vesalainen olisi loukkaantunut, tuomio olisi ollut isompi. Jos Tyrväisellä olisi ollut historiaa samankaltaisista teoista, tuomion päälle olisi todennäköisesti tullut jokusen ottelun mittainen kovennus.

» Lähetä palautetta toimitukselle