HIFK:n puolustuksessa karuja poissaoloja - Eronen ja Salmi loukkaantuneena

LIIGA / Uutinen
Teemu Eronen on välillä kantanut tällä kaudella joukkueensa kultaista kypärää.
HIFK:n loukkaantuneiden listalle on ilmaantunut kaksi uutta nimeä. Hyökkäykseen on odotettavissa paluumiehiä.

HIFK:n poissaololistalle ilmaantui kaksi uutta pelaajaa, kun Teemu Eronen ja Juuso Salmi loukkaantuivat viime lauantaina Ässiä vastaan. 

Joukkueen päävalmentajan Ari-Pekka Selinin mukaan kumpikaan ei ole käytössä tällä viikolla.

− Molemmat ovat loukkaantuneiden listoilla, eivätkä ole käytössä tällä viikolla ainakaan, Selin kommentoi.

HIFK:n puolustuksesta puuttuivat ennestään jo muun muassa Teemu Laakso ja Joe Finley. Heidän paluunsa ei tapahdu vielä tällä viikolla.

− Menee tauon yli, Selin totesi.

Helsinkiläisjoukkueen hyökkäyskalustoon sen sijaan on odotettavissa paluumiehiä.

Mika Partanen ja Jerry Ahtola saattavat olla lähellä paluuta. Partanenhan pelasi RoKissa ja on sieltä hakenut pelituntumaa, Selin kertoi.

− Ahtolakin alkaa olemaan siinä vaiheessa, että mahdollisesti saadaan hänet käyttöön.

Loukkaantuneiden listalla ovat tällä hetkellä Eronen, Salmi, Finley, Laakso, Kevin Lankinen, Juha Jääskä, Ville Varakas ja Panu Mieho. 

HIFK on tällä hetkellä sarjassa sijalla 10. Joukkueen seuraavat ottelut ovat perjantaina Raumalla Lukkoa vastaan ja lauantaina Sportia vastaan Helsingissä.

» Lähetä palautetta toimitukselle