HIFK:lle lukuisia vahvistuksia

LIIGA / Uutinen
HIFK päivitti torstaina sopimustilannettaan.

HIFK on vahvistanut ensi kauden joukkuettaan Joni Ortiolla, Ville Varakkaalla, Joakim Erikssonilla, Arttu Luttisella, Iiro Pakarisella, Mika Partasella ja Roope Talajalla.


Ville Peltonen jatkaa HIFK:ssa.
Tomi Hänninen - http://www.chilipictures.fi

21-vuotias Ortio siirtyy HIFK:n maalille TPS:stä. Ortio palasi Turkuun kevätkaudeksi jäätyään AHL:n Abbotsford Heatissä vähälle peliajalle. Ortion sopimus kestää kevääseen 2013.

Hyökkäyspään vahvistuksista Eriksson ja Talaja siirtyvät HIFK:n riveihin Bluesista. Erikssonin sopimus on yksi- ja Talajan kaksivuotinen. Kahden vuoden sopimukset tekivät myös KalPassa kiekkoillut Pakarinen ja hopeajoukkue Pelicansin jättävä Luttinen.

Pakistoaan HIFK vahvistaa Varakkaalla, joka pelasi päättyneellä kaudella Espoossa. Varakkaan sopimus kattaa kauden 2012-2013.

– Uudet IFK-pelaajat on valittu huolella ja määrättyihin rooleihin. Olemme iloisia, että Joni Ortio valitsi IFK:n ja että pääsimme sopuun Calgary Flamesin kanssa hänen lainaamisestaan IFK:hon. Lisäksi olemme tyytyväisiä tehtyihin jatkosopimuksiin, HIFK:n urheilutoimenjohtaja Tom Nybondas kertoo seuran tiedotteessa.

Jatkosopimuksen HIFK:n kanssa solmivat maalivahti Mika Norja, puolustajat Mikko Kurvinen ja Toni Söderholm sekä hyökkääjät Ville Peltonen ja Markus Granlund. Norjan ja Peltosen sopimukset ovat yksivuotisia, puolustajaduo jatkaa HIFK:ssa kahden vuoden sopimuksilla. Granlundin jo voimassa ollutta sopimusta pidennettiin vuoteen 2014.

Myös helsinkiläisjoukkueen junioripelaajat solmivat monivuotisia sopimuksia. Ville Husso, Mikko Vainonen, Aki Kivelä, Micke Åsten ja Toni Leinonen jatkavat HIFK-paidassa tulevina kausina.

Maalivahtivalmentajakseen HIFK palkkasi Jan Lundellin. Lundell aloittaa tehtävässään välittömästi.

– Jo ennen viime kautta sovimme "Jannen" kanssa alustavasti hänen uudesta toimenkuvastaan. Hän oli pelaajana esimerkillinen urheilija ja hänellä on mittavasta urasta johtuen laajalti kokemusta. Nyt hänen tehtävänään on jakaa kokemusta eteenpäin, Nybondas kommentoi.

– "Jannen" toimenkuva kattaa paitsi liigajoukkueen, myös A-nuoret. Lisäksi hän koordinoi koko seuran maalivahtivalmennusta.

HIFK:n sopimustilanne 3.5.2012:

Maalivahdit:

Ville Husso (2016)

Mika Norja (2013)

Joni Ortio (2013)

Puolustajat:

Mikko Jokela (2013)

Mikko Kurvinen (2013)

Ilari Melart (2013)

Juuso Salmi (2014)

Christian Silfver (2014)

Toni Söderholm (2014)

Miihkali Teppo (2013)

Kristian Tuohilampi (2013)

Mikko Vainonen (2015)

Ville Varakas (2013)

Hyökkääjät:

Joakim Eriksson (2013)

Markus Granlund (2014)

Aki Kivelä (2015)

Toni Leinonen (2015)

Siim Liivik (2013)

Arttu Luttinen (2014)

Iiro Pakarinen (2014)

Mika Partanen (2013)

Niko Piiparinen (2013)

Ville Peltonen (2013)

Eero Somervuori (2013)

Roope Talaja (2014)

Kalle Torniainen (2014)

Micke Åsten (2014)

» Lähetä palautetta toimitukselle