HIFK:lla paljon loukkaantumishuolia

LIIGA / Uutinen
Toni Söderholm palaa kaukaloon muutaman viikon kuluttua.
Kuva © Pekka Rautiainen - www.illcommunications.fi
HIFK:n toipilasosastolla on kymmenen pelaajaa. Erilaisista vaivoista kärsii neljä puolustajaa sekä kuusi hyökkääjää.

HIFK on kärsinyt syksyn aikana poikkeuksellisen paljon loukkaantumisista. Joidenkin pelaajien kohdalla tarkkaa toipumisennustetta ei ole voitu antaa, vammojen laadusta ja toipumisen yksilöllisyydestä johtuen, seura tiedottaa verkkosivuillaan.

Tällä hetkellä loukkaantuneina ovat seuraavat puolustajat. Toni Söderholm, Lauri Taipalus ja Sebastian Moberg, joiden kaikkien toipumisennuste on kahdesta neljään viikkoon. Lisäksi Julius Nyqvist, jonka tilannetta seurataan päivittäin.

Hyökkäjistä toipilaina ovat Juuso Puustinen ja Joonas Rask, joiden paluu tositoimiin tapahtuu viimeistään kahden viikon kuluttua. Robert Leinon kohdalla toipumista seurataan päivittäin. Matti Kuparisen odotetaan palaavan kaukaloon viimeistään kolmen viikon kuluttua. Toni Leinosen kohdalla toipumisennuste on viisi viikkoa.

Ikävin tilanne on Janne Öfverströmin kohdalla. Nuorukaisen vamma pitää hyökkääjän pois kaukalosta koko loppukauden.

» Lähetä palautetta toimitukselle