HIFK-puolustus vahvistuu Daniel Fernholmilla

LIIGA / Uutinen
Helsingin IFK vahvisti puolustustaan, kun joukkue kiinnitti Ruotsin viime kevään MM-joukkueeseen kuuluneen Daniel Fernholmin loppukaudeksi.

Daniel Fernholm aloitti kuluvan kauden KHL:ssä Moskovan alueen Atlantin riveissä. 27-vuotias pakki ei kuitenkaan löytänyt omaa paikkaansa ja lopulta edessä oli maisemanvaihdos. Hän ehti edustaa Atlantia 10 ottelun ajan, mutta ei pystynyt saalistamaan ainuttakaan tehopistettä.

Fernholm kiekkoili myös kauden 2010–2011 KHL:ssä. Tuota ennen hän pelasi kotimaassaan Linköpingin riveissä. Mies on käynyt urallaan myös reilun kauden mittaisen reissun Pohjois-Amerikassa, missä aika kului ECHL:ssä ja AHL:ssä.

Puolustaja on edustanut Ruotsia useaan otteeseen maajoukkueturnauksissa. MM-kisoissa hän ollut ollut mukana kaksi kertaa.


Daniel Fernholm vankistaa HIFK:n takalinjoja.
Tomi Hänninen - tomi.hanninen@jatkoaika.com

» Lähetä palautetta toimitukselle