HIFK julkaisi vahvistuksia

LIIGA / Uutinen
HIFK julkaisi kolmen uuden pelaajan sopimukset. Paluumuuttajina seuraan liittyvät maalivahti Ari Ahonen ja hyökkääjä Tony Salmelainen. Lisäksi IFK:n paitaan vaihtaa myös hyökkääjä Janne Hauhtonen.

Ahonen, 24, on pelannut neljä viimeisintä kautta AHL:ssä New Jersey Devilsin farmijoukkueessa Albany River Ratsissa. Ennen lähtöään Pohjois-Amerikkaan JYPin kasvatti pelasi IFK:ssa kaksi kautta. Devilsin ensimmäisellä kierroksella varaaman maalivahdin ura yhdessä AHL:n heikoimmista joukkueista ei ole ollut helppo ja Martin Brodeurin takana NHL-mahdollisuudet ovat olleet kortilla.

Toisen polven IFK-kiekkoilija Tony Salmelainen, 23, on ehtinyt urallaan pelata IFK:ssa 20 ottelua. Salmelainen on nähty viimeksi IFK:n riveissä kaudella 2000-2001, jolloin hän siirtyi kesken kauden Ilvekseen. Kahden Tampereen vuoden jälkeen Salmelainen on pelannut AHL:ssä Edmontonin farmijoukkueissa kolme kautta. Kaudella 2003-2004 Salmelainen pelasi myös 13 ottelua NHL:ssä. Salmelaisen siirron IFK:hon saattaa estää NHL-sopimus, niin kuin kävi kesällä 2002.

Kolmantena uutena miehenä IFK:n riveihin siirtyy JYPissä viimeiset kaudet pelannut Janne Hauhtonen. Turun kiekkokoulun kasvatti Hauhtonen, 25, pelasi juniorivuosiensa jälkeen TuTossa, josta siirtyi JYPiin. Kahdensuunnan pelaajana tunnettu Hauhtonen pelasi Jyväskylässä viisi täyttä kautta. Päättyneellä kaudella Hauhtonen keräsi piste-ennätyksensä, 23 tehopistettä.

IFK:lla on tällä hetkellä kaikkiaan 16 pelaajasopimusta.

» Lähetä palautetta toimitukselle