HIFK jatkoi Melartin sopimusta

LIIGA / Uutinen
SM-liigassa lähinnä "noudoistaan" tunnetuksi tullut puolustaja Ilari Melart solmi HIFK:n kanssa kaksivuotisen jatkosopimuksen.

Vastikään otsikoissa Bluesin Jere Karalahden kanssa tappelemisesta ollut HIFK-puolustaja Ilari Melart rustasi sopimukseensa kaksi vuotta lisää, jonka myötä mies pysyy petopaidassa aina kevääseen 2013 asti.

Viime kaudella Melart keräsi myös varsin suurehkoa huomiota kiekkopiireissä "noutamalla" Tapparan Tuukka Mäntylän tilille teoistaan joukkueiden aiemman kohtaamisen jäljiltä.

Kuluvan pelisesongin aikana 21-vuotias puolustaja on pelannut HIFK:n sotisovassa neljä liigaottelua ja saanut niissä tilastoihinsa ainoastaan 41 jäähyminuuttia. Mestiksessä K-Vantaan paidassa Melartille on puolestaan merkitty neljä (2+2) tehopistettä kahdessa kamppailussa.


Ilari Melart jatkaa HIFK:ssa aina kevääseen 2013 asti.

» Lähetä palautetta toimitukselle