HIFK ja Jukurit pakkikaupoilla

LIIGA, MESTIS / Uutinen
Ilkka Vaarasuo on loppuvuoden Helsingissä.
Kuva © Tomi Hänninen
Helsingin IFK on tehnyt loppuvuoden mittaisen sopimuksen puolustaja Ilkka Vaarasuon kanssa. Toiseen suuntaan Mikkelin Jukureihin matkaa Kristian Tuohilampi.

HIFK hommasi tutun pelaajan puolustukseensa, kun Jukurit-pakki Ilkka Vaarasuo liittyy punapaitoihin. 29-vuotias iisalmelainen on esiintynyt helsinkiläisten riveissä tällä ja edellisellä kaudella yhteensä kahdeksassa liigaottelussa.

Jukurit sai Vaarasuon tilalle puolustaja Kristian Tuohilammen. 16 liigaottelussa kiikaritehoin esiintynyt pakki on käynyt myös HCK:ssa seitsemän kamppailun verran. 23-vuotias Tuohilampi kantoi viime kaudella mikkeliläisseuran värejä kolmessa ottelussa.

Kummankin sopimus kestää kalenterivuoden loppuun.

» Lähetä palautetta toimitukselle