Hermes sopimukseen kahden puolustajan kanssa - Blomberg jatkaa, Tornberg uutena mukaan

MESTIS / Uutinen
Blomberg jatkaa Hermeksen takalinjoilla
Kuva © Timo Savela
Kokkolan Hermeksen puolustus vahvistuu kahdella pelaajalla, kun Niki Blomberg teki jatkosopimuksen ja JHT:ssa viime kauden kiekkoillut Reko Tornberg siirtyy joukkueeseen.

Niki Blomberg siirtyi kokkolalaisryhmään viime kaudeksi KooKoosta. 22-vuotias puolustaja tehtaili kauden aikana 39 ottelussa tehot 4+7. Viidessä karsintaottelussa hän keräsi lisäksi kaksi syöttöpistettä.

− Erittäin hyvät fiilikset kun saa jatkaa Hermeksessä. Valtava into on päästä nostamaan Hermes sinne minne se kuuluu, eli takaisin sarjan kärkijoukkueeksi. Omiin tavoitteisiin kuuluu ensi kaudella saada tasaisuutta vielä lisää ja tuoda osaamista joukkueelle puolustuspäähän ja sitä kautta auttaa joukkuetta voittamaan, Blomberg kommentoi.

Reko Tornberg pelasi viime kauden Suomi-sarjaa JHT:ssa. 23-vuotias puolustaja iski Suomi-sarjassa 38 ottelussa 23 tehopistettä. Kärppiä pääosin juniorivuosinaan edustaneella Tornbergilla on aiempaa kokemusta Mestiksestä kaudelta 2016-17, jolloin hän pelasin Hokin riveissä.

− Mukava päästä pelaamaan Mestistä ja innolla odotankin tulevaa kautta uuden joukkueen kanssa. Ensi kaudella oma tavoite on kehittyä jokaisella osa-alueella ja auttaa joukkuetta voittamaan mahdollisimman paljon pelejä. Tulevaisuuden tavoite on päästä pelaamaan vieläkin korkeammalle sarjatasolle ja sen eteen pitää tehdä paljon töitä arjessa, Tornberg totesi.

» Lähetä palautetta toimitukselle