Hentunen ja Niemi vahvistavat jokeripakkaa

LIIGA / Uutinen
Jokereiden ensi kauden joukkue sai vielä pari kovaa vahvistusta, kun Pohjois-Amerikan kaukaloissa viime kaudella kiekkoilleet Antti-Jussi Niemi ja Jukka Hentunen palasivat entiseen seuraansa. Molempien sopimus on mallia 1+1.

Antti-Jussi Niemi teki keväällä 2000 sopimuksen Anaheimin kanssa, mutta vakiopaikkaa Anaheimin heikosta puolustuksesta ei kahden kauden aikana irronnut. Osasyy tähän oli myös loukkaantumisilla, viime kaudellakin Niemi pystyi pelaamaan NHL:ssä ja farmissa yhteensä vain 40 ottelua. Yhteensä kahden kauden saldona oli 29 NHL- ja 75 AHL-peliä. Jokerijoukkueessa Niemi aloittaa kuudennen kautensa.

Jukka Hentusen viime kauteen mahtui farmipelejä Saint John Flamesissa sekä NHL-otteluita Calgaryssa ja Nashvillessä. Etenkin Nashvillen pelit sujuivat kohtalaisen hyvin, mutta Nashville ei kauden päätyttyä ollut valmis tarjoamaan Hentusen haluamaa yksisuuntaista sopimusta, joten "Joroisten Härkä" valitsi paluun kotimaahan. Toistaiseksi ainoalla Jokeri-kaudellaan 2000-2001 Hentunen teki 56 pelissä 55 pistettä, joten hän vahvistaa kovaa Jokeri-hyökkäystä vielä entisestään.

Molemmat miehet lienevät vahvoilla myös kevään jääkiekon MM-kisajoukkuetta valittaessa.

» Lähetä palautetta toimitukselle